Maasta käsin | Avoin offline

//Jonkin sortin seuraa, kiitos! :3 Saattaa mennä jopa viikko ennen kuin pääsen vastaamaan, siksi offline.

Oona oli harjannut Miltonin hopeanvalkoisen karvan puhtaaksi pölystä ja pahimmista ruoholäikistä. Hän oli huomannut ponin turvan vaaleanpunaisen ihon palaneen ja ruvettuneen, ja oli näin ollen laittanut siihen aurinkorasvaa ettei turpa ainakaan palaisi enempää. Nuori nainen kiinnitti riimunnarun ponin riimuun ja suuntasi kentälle.

Oonan mielestä Milton oli ihan tottelevainen ja hyvin koulutettu, mutta maasta käsin harjoitukset olivat nuoren naisen mielestä mielenkiintoisia - sitä paitsi pienellä ponilla ei 173-senttinen nainen paljon muuta voinutkaan tehdä.

Oona talutti Miltonin kentän keskelle ja rapsutti ponin otsaa ennen kuin asteli sen lavan kohdalle ja asetti sormensa ponin pään toiselle puolelle, turvan sivulle, ja painoi kevyesti. Milton ei kuitenkaan reagoinut mitenkään tähän, joten Oona lisäsi painetta. Nyt Milton taivutti päätään Oonaa kohti, ja Oona lakkasi painamasta ponin päätä.
Tyttö toisti tätä harjoitusta, kunnes Milton myötäsi jo höyhenenkeveällä kosketuksella ja antoi päänsä olla ikään kuin tytön sylissä hangottelematta vastaan. Oona oli käyttänyt samaa harjoitusta aiemman tallin pariin nuoreen poniin, ja vihreinä nämä ponit olivat nostelleet päätään ja peruutelleet ja sählänneet vaikka millä mitalla. Milton oli varsin helppo kohde.

Nyt kun poni myötäsi hyvin vasemmalle, Oona siirtyi ponin oikealle puolelle ja ryhtyi toistamaan harjoitusta. Milton sai nyt nopeammin kiinni tehtävän punaisesta langasta ja ei kulunut aikaakaan kun harjoitus sujui kuin vettä vain. Tyttö asteli parin askelen päähän ponista ja antoi sen olla hetken rauhassa. Poni ravisti päätään parin kärpäsen käydessä kimppuunsa, mutta koska päivä oli viileä ja tuulinen, ei kentällä onneksi ollut suuremmin itikoita. Vähän vain kärpäsiä.
Seuraava vaihe oli toistaa sama harjoite, mutta tällä kertaa painetta laitettiin riimuun. Oona joutui vetämään riimua itseään kohti enemmän kuin toivoi, ja niinpä hän jatkoi harjoitetta.

Ulkopuolisen mielestä näytti varmasti hiukan hölmöltä kun punahiuksinen nuori nainen käänteli pienen valkoisen ponin päätä toistuvasti itseään kohti.

Ilona asteli kentälle vievää tietä pitkin reippain askelin, ajatellen loppukesän suunnitelmia. Kesälomaa olisi jäljellä enää muutama viikkoa, mikä tuntui ahdistavalta, sillä pian se koulurumba alkaisi taas; aikaiset herätykset, toinen toistaan tylsemmät oppitunnit, stressaavat koulutunnit ja oksettavan ällöttävä kouluruoka ärsyttävien opettajien kera. Eipä kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Ajatuksissaan kentän laidalle päätynyt punapää käänsi katseensa kentällä maastakäsin työskentelevään pari valjakkoon, johonkin pitkään punapäähän ja kimoon poniin, joka mitä varmemmin oli Milton. Ilona hymyili katsellen ihmeissään kaksikon touhuilua. Hän ei itse koskaan ollut päässyt työstämään suhdetta hevosiin maastakäsin, joten hän ei siitä pahemmin tiennyt mitään, ainoastaan Join upin.

Ilona nojautui kentän valkeaan puuaitaan, kaivaen kameransa esille. Hetken hän värkkäili sen kanssa, kunnes näpsäisi kuvan.

Lopulta Milton myötäsi jo hyvin pieneen paineeseen ja Oona päätti siirtyä toiseen harjoitteeseen; poni pitäisi saada pysähtymään kun taluttaja kääntyy ponia kohti.
Oona mietti tosin, olisiko tästä haittaa esimerkiksi talutustunneilla, mikäli taluttajan täytyisi esimerkiksi korjata ratsastajaa... Oona kuitenkin päätyi siihen että uralla käveleminen oli ponilla sen verran selkärangassa ettei se aiheuttaisi ongelmaa. Niinpä hän asteli Miltonin eteen ja laski riimunnarun melko piltkäksi.
Hän huomasi silmäkulmastaan jonkun ilmaantuneen kentän laidalle ja kääntyi katsomaan. Miltonkin kääntyi katsomaan toista punahiuksista henkilöä. Toinen näkyi ottavan kuvia. Oona vilkutti hymyillen, ja kääntyi sitten taas ponin puoleen. Oona tiesi, ettei tätä harjoitetta saisi välttämättä toimimaan heti, vaan hän todennäköisesti joutuisi toistamaan harjoitetta useampanakin päivänä. Niinpä hän aloitti.
Oona heilutti riimunnarua, ensin hiljaa, ja kun poni ei reagoinut, kovempaa, ja kovempaa. Sitten Milton astahti yhden askelen eteen. Oona jatkoi narun heiluttamista vaihdellen nopeutta, jotta poni tajuaisi, ettei eteen astuminen ollut se, mitä Oona oli odottanut. Milton ravisti päätään tyytymättömänä, ja Oona päätti, että kunhan hän saisi Miltonin astahtamaan sen yhden askelen verran taakse pariin kertaan, saisi harjoittelu riittää siltä päivältä.

Lopulta Milton sitten astahti taapäin, ja Oona lakkasi heti heiluttamasta narua ja käveli ponin luo ja rapsutti sitä säästä, kehui sen maasta taivaisiin.
Nyt kun Milton oli tajunnut pointin, Oona käveli taas mnetrin päähän ja alkoi heiluttaa narua, ensin hitaasti, sitten kovempaa, ja nyt Milton astahti taakse heti ensimmäisellä yrittämällä. Oona lakkasi jälleen laittamasta painetta poniin ja antoi sen olla hetken rauhassa, ennen kuin toisti heilutuksen jälleen. Milton astahti taakse jo parista kevyestä heilautuksesta, ja Oona kiirehti löysäämään narun, ja asteli sitten taas rapsuttelemaan ja kiittelemään ponia. Tähän hyvään suoritukseen ja positiiviseen mielikuvaan oli hyvä lopettaa tältä päivältä. Oona talutti pikku kimon kentän aidan luo tervehtäkseen katselijaa paremmin.

Maltillisesti Ilona kuvasi parivaljakkoa, ottaen samalla muutama kuvaa kentän ympäristöstäkin. Tuntiessaan kuumotusta ihollaan tajusi punapää unohtaneensa laittaa aurinkorasvaa ja manasi hiljaa ääneen. Jos oli punapää, ei se tarkoittanut sitä että punanahkakin pitäisi olla, tyttö totesi hiljaa mielessään. Hän päätti kuitenkin jättää palaneen ihon omaan arvoonsa, tarkastellen Miltonin työskentelyä kentällä. Samban kanssakin olisi mukava päästä jotain samankaltaista kokeilemaan, viisas puoliverinen ymmärtäisi varmasti hetkessä maastakäsin jutut, toisin voisi olla Ilonan laita...

Ilona pohti hevosen kanssa touhuajaa samalla kun vänksläsi kameran kanssa, tyttöä hän ei ollut tainnut aiemmin nähdä, ja koska Milton oli Kimovaaran omistuksessa, täytyi tytön olla tämän hoitaja. Tai vuokraaja. Tai tallinomistajan tuttu. Mahdollisuuksia olisi yllättävän monta, nyt kun näin tarkemmin ajatteli. Ilona huitaisi häntä vainoavan paarman kauemmas luotaan, se saisi etsiä toisen syötävän, sillä punaisena hehkuva paarmanpurema ihossa näyttäisi ja tuntuisi epämukavalta. Punapää nappasi vielä pari kuvaa, kunnes huomasi kaksikon tulevan häntä lähemmäs. Nopeasti Ilona mietti mitä sanoisi ja päätti noudattaa normaalia kaavaa.

- Moi! Mie oon Ilona, Samban hoitaja, Ilona esitteli itsensä reippaasti, yrittäen puhua mahdollisimman selkeästi.

Oona käveli aidalle Milton perässään. Toinen punapää tervehti Oonaa ja esitteli itsensä. Kertoi myös olevansa Samban hoitaja.
"Oona", Oona sanoi ytimekkäästi ja ojensi kätensä Ilonalle. "Tän komistuksen hoitaja", hän sitten lisäsi osoittaen Miltonia peukalollaan, ja Milton töykkäisi Oonaa turvallaan.
"Ei se paljoo kunnioita minnuu", Oona naurahti. Milton alkoi hinkuttaa päätään Oonaa vasten.
"Tän törkymöykyn vois oikeestaan palauttaa laitsalle", Oona ähkäisi ja näytti liioitellun kärsivältä työntäessään ponin pään pois sylistään.

//Guuh, tynkää -_-

Ilona nyökytteli hymyillen Oonan puheelle, katsellen kimoa ponia. Aurinko porotti entistäkin kuumemmin ja pikkuhiljaa punapää alkoi tuntea olonsa tukalaksi kuumuudessa. Tyttö pyyhkäisi otsahiukset kasvoiltaan ja pani aivonsa raksuttamaan, jotain sanomista täytyisi keksiä. Oli perin outoa, että Kimovaarassa Ilona oli ollut melko hiljainen ja saanut välillä toden teolla keksiä puheenaihetta - etenkin tuttujen kanssa jutellessa hän yleensä pälätti kuin papupata, antamatta muille suun vuoroa.

- Tosi kuuma päivä tänään, Ilona hymyili odottamattakaan vastausta. Hetken hän jälleen viritteli kameraansa, kunnes nappasi lähikuvan pörröisestä ponista. Onnistunut otos, punapää ajatteli. Kotona kuvia koneelle ladatessaan erottaisi hän jyvät akanoista ja tunkisi ne Kimovaara-nimellä siunattuun kansioon, joka ammotti vielä tyhjyyttään. Jälleen Ilona haroi hiuksiaan tunnustellen samalla housun taskussa pullottavaa kännykkää.

- Mitä harjotuksia työ muuten tuolla kentällä teitte? tyttö tajusi kysyä kiinnostuneena.

Toinen tyttö nyökkäili hymyillen kun Oona yritti jutustella. Oona huokaisi pienesti - hän ei koskaan ollut erityisen hyvä tutustumaan toisiin ihmisiin. Lämpötila ulkona oli kasvanut tasaisesti siitä kun Oona oli saapunut paikalle, ja nyt Miltonin kimpussa alkoivat kärpästen lisäksi pörrätä paarmatkin. Virkistävä tuulikin oli lähes tyyntynyt.
Toinen punapää puki Oonan mietteet sanoiksi toteamalla, että oli kuuma päivä. Oona nyökkäsi. "Siksi mie tulinkin niin aikaisin tänne, että saataisiin Miltonin kanssa olla edes alkuun ilman näitä pirulaisia", hän totesi hiljaa. Ilona sääteli jotain kameransa kanssa ja otti Oonan vieressä seisoskelevasta Miltonista kuvan. Onneksi Milton seisoi juuri silloin paikallaan, mutta toisen tytön saatua kuvan Milton ravisti päätään päästäkseen paarmoista eroon.

Toinen tyttö oli hetken vaiti, eikä Oonakaan keksinyt sanottavaa. Hän läiskäisi Miltonin ryntäille laskeutuneen paarman liiskaksi ja nyppäisi ponin päästä toisen paarman. Pimeän tyydytyksen kera hän litisti paarman sormiensa välissä ja antoi sen sitten tipahtaa maahan.

"Ihan vain perus talutusharjoituksia", Oona vastasi nuoremman tytön kysyessä mitä harjoituksia Oona ja Milton olivat tehneet. "Ponit tuntee jo hyvin kevyen paineen, eri asia on haluaako ne reagoida siihen. Opetan Miltonia reagoimaan jo siihen minimipaineeseen. Ja se toinen harjoitus on sellainen, että poni pitäisi saada pysähtymään kun taluttaja kääntyy sitä kohti", Oona selitti.

Hymy nousi väkisinkin tytön huulille, kun hän näki toisen punapään läiskivän paarmoja hengiltä. Ihan oikein niille pirulaisille, hän ajatteli ja kiskaisi paidan helmaa alemmas. Kuumuus todennäköisesti vain nousisi myöhemmällä päivää ja ratsastustunnitkin olisi kai peruttu. Toisaalta tälläistä hellekesää tuskin olisi seuraavina vuosina tulossa, joten piti vain nauttia kun vielä pystyi.

- Mitä hyötyy tuosta painejutusta on? Ilona kysyi silmät pyöreinä. Maastakäsin jutut kuulostivat kiinnostavilta, mutta niiden harjoittelumahdollisuus oli melko olematon. Tyttö huiskaisi lihavan paarman kauemmas itsestään ja kaiveli taskujaan. Porkkananpala, suklaapatukka ja kännykkä, punapää tuhahti hiljaa mielessään tunnustellen taskujensa sisältöä, ei mitään hyödyllistä. Tai toki kännykkä oli hyödyllinen ja muista olisi ruuaksi, mutta jutun keksimiseen.

//Lyhyyyt

Ilona kysyi, mitä hyötyä kevyeen paineeseen reagoinnin opettamisesta oli. Oona kohautti olkiaan. "Lähinnä sitä, että heppa tottelee helpommin. Kun on näitä jotka jyrää eikä kunnioita ihmisen omaa tilaa. Milton ei tosin ole sellainen, mutta ei helposta käsiteltävyydestä ole vielä koskaan haittaa ollut", hän selitti.
"Taidan lähteä viemään tätä laitumelle, tuletko mukaan?" hän sitten vielä kysyi ja lähti taluttamaan Miltonia portille.

//Ei se mitään, niin on munkin. Liikaa dialogia argh.

Ilona nyökkäsi kuunnellen Oonan selitystä, mietiskellen yhtä aikaa itsekseen. Sambankin kanssa voi ehkä joskus kokeilla, jos asiaan perehtyisi enemmän, tyttö ajatteli mielessään. Hän käänsi katseensa ohi kiitävään sudenkorentoon, tuntien kylmiä väristyksiä, punapää ei ollut koskaan nauttinut ötököiden seurasta, paitsi joskus aivan kakarana. Punapää upotti taas kätensä taskuihin.
- Huoh, koulukin alkaa jo ens viikolla, Ilona huokaisi raskaasti, pyyhkäisten otsahiuksia silmiltään. Hänellä alkaisi peruskoulun viimeinen luokka, mikä tuntui ahdistavalta, sillä pian täytyisi jo valita, mitä elämältään haluaisi.

- Öö, en mie taia, kun pitää mennä syömään ihan kohta, totean hymyillen, virnistäen sitten leveästi. - Mutta, hyvät laitumelle menot teille!