"Like a virgin" // avoin peli

[[ eli siis kaikki tänne vaan. : DDD saa tulla mukaan. ]]

Jenni seisoi tallipihalla polttavassa helteessä ja höpötti puhelimeensa.
"No kun en todellakaan lähde kenenkään kuskiksi tällä ilmalla. Sitäpaitsi mä oon tallilla, heippa!"

Nainen sulki puhelimensa ennenkuin luurin toisessa päässä ehdittiin vastata mitään. Vaaleat hiukset lainehtivat nuoren naisen olkapäille ja katse oli arvioiva kun tämä silmäili läpi tallia ja sen asukkeja - sekä tietysti muita ihmisiä. Muutaman kivan näköinen kolli sattui Jennin silmiin, samoin muutava nuori pimatsukin, mutta haastettahan tähän kaivattiinkin. Hevoset toisaalta olivat suorastaan unelmia, kiiltävän kauniit puoliveriset olivat valloittaneet tallin - siksi Jenni oli juuri tähän talliin päätynytkin muutettuaan perheensä kanssa Helsingin keskustasta hieman syrjempään - mistä hän oli vieläkin vanhemmilleen katkera. Joutua nyt asumaan landelle, hei haloo?

Voi kun olisikin ollut varaa muuttaa jo omaan asuntoon, mutta opintotuilla ei pitkälle pötkittäisi, sitä paitsi, nyt hän saisi tuhlata kaikki ylimääräiset hilunsa upeisiin uusiin vaatteisiin, kenkiin ja laukkuihin - ja uusiin ratsastusvarusteisiin. Ajatellessaan tätä ihanuutta Jennin suupielet kaartuivat hieman hymyyn. Niin, mikäpä tässä oli olla, eikä Hondan kanssa sitä paitsi tallille kestäisi kuin kymmenisen minuuttia ajella, tosin ei aivan nopeusrajoitusten puitteissa. Kuitenkin, tuskinpa näin korvessa edes tiedettiin mikä poliisi oli, saatika että ne saattoivat ihmisten ilmoilla pitää jonkinlaisia nopeusratsioita ja että musta honda rr herätti hyvin poliisin huomion, liikkui se sitten rajoitusten mukaan tai ei.

Jenni asteli sisään talliin tunkien samalla nokialaisensa prätkän avaimien kanssa taskuunsa ja vetoketjun tiukasti kiinni. Kypäränsä tyttö jätti aina pyöränsä luo, olisi turhan raskasta raahata sitä mukanaan joka paikkaan.

Tallissa oli hämärää ja ihanan viileää. Hämäryys kuitenkin tarkoitti sitä, että Jennin oli luovuttava Guccin aurinkolaseistaan nähdäkseen eteensä. Niinpä nuori nainen nosti ne otsalleen kullanvaalean tukkansa pitimeksi. Sitten hän alkoi tutkiskella karsinoiden ovia etsien sitä oikeaa nimeä. Eikä mennyt kauaa, kun karsinan ovesta pomppasi esiin Wallun nimi. Tuo voikko ruuna katseli Jenniä karsinan oven takaa tummilla silmillään, sen suuremmin naisesta välittämättä.

"Hei poika." Jenni tokaisi oven yli hevoselle, joka painoi päänsä takaisin päiväheiniin.
"Teidät on vissiin haettu sisälle syömään tai jotain..." Jenni jatkoi ja hiljeni sitten. Kuuluiko tallikäytävältä askelia? Nainen kuunteli hetken. Kyllä, ja nyt ne kuuluivat jo paljon lähempää ja selvemmin. Jenni kääntyi tulijaa vastaan perus-jääkuningatar-ilme kasvoillaan valmiina vastaanottamaan tuntemattoman.

Oona sotki limetinvihreällä mummiksellaan kylästä kohti Kimovaaran hevostilaa. Nuori nainen sipaisi hiuksia paremmin pyöräilykypärän alle ja kirosi kuumuutta, joka sai päänahan hikoamaan ja vaatteet liimaantumaan ihoon. Onneksi hän oli valinnut ylleen vaaleat vaatteet: mintunvihreän pikeepaidan, vaaleansiniset farkut sekä ne tavanomaiset ruskeat jodhpurinsa. Samansävyiset chapsit ja kypärä sekä valkoinen lippalakki odottelivat pyörän tarakan korissa sijaitsevassa repussa.

Oona polki reipasta tahtia, ja hidasti vauhtia hieman lähestyessään tallia. Pihalla hän parkkeerasi pyörän, lukitsi sen ja nappasi repun tarakalta.
Astellessaan tallin ihanan viileään varjoon nuori nainen otti pyöräilykypärän päästään ja vetäisi kumilenkin hiuksistaan. Hän ravisti laineikkaat liekinpunaiset hiuksensa auki, työnsi pyöräilykypärän reppuunsa ja otti repusta lippalakin, jonka vetäisi paksujen hiustensa peitoksi. Suljettuaan reppunsa ja nostettuaan sen selkäänsä hän otti hatun päästään ja laittoi lipan hampaittensa väliin saadakseen molemmat kätensä vapaiksi hiusten poninhännälle sitaisemista varten. Hiuksiaan sitoessaan nuori nainen huomasi kummastella sitä, että hevoset ja ponit olivat tallissa. Kummallista, hän mietti. Lippalakki painettiin takaisin hiusten päälle, sitten nuori nainen suuntasi satulahuoneeseen jossa hän avasi kaappinsa ja työnsi repun kaapin pohjalle.

Seuraavaksi hän suuntasi käytävälle. Kun Milton nyt näemmä sattui olemaan tallissa, hän voisi vaikka harjata kimoruunan. Nainen nouti harjat hyräillen samalla hiljaa, ja astellessaan kohti Miltonin karsinaa hän kiinnitti vanhemman vaaleahiuksisen naisen huomion, sillä toinen kääntyi katsomaan häntä. Oona oli asunut lähistöllä jo jonkin aikaa, mutta tullut tallille vasta hiljattain - alkuun hän ei ollut edes tiennyt tallin olemassaolosta, mutta oli kerran kylällä nähnyt pari tyttöä ratsastuskamppeet päällä ja mennyt näiltä utelemaan mahdollisesta tallista.
Näinpä Oona ei vielä tuntenut kaikkia henkilöitä tallilla. Oona ei edes ollut erityisen hanakka tutustumaan ihmisiin. Tallilla ihmisiin oli toki helpompi tutustua, tällaisessa paikassa tiesi, että toisella ihmisellä on ainakin jotain yhteistä hänen kanssaan, mutta Oona ei tavannut syyttä mennä juttelemaan tuntemattomille, näinpä hän ei tuntenyt vaaleahiuksisesta naisesta kuin nimen ja kasvot. Ja että tällä oli auto.

Oona huomasi vanhemman naisen kolean ilmeen, mutta nyökkäsi vain tälle osoittaakseen huomanneensa tämän ja hymyili kohteliaasti. Hänen kellervät silmänsä ehkä muuttuivat hiukan harmaammiksi.

Vaaleahiuksinen nainen oli mitä ilmeisimmin ollut juttelemassa Wallulle, jonka karsina sattumoisin oli Miltonin karsinan vieressä. Milton kurkisteli karsinan ovan yli, ja Oona rapsutti sitä otsasta ennen kuin kumartui avaamaan varmistushaan johon Milton ei ylettänyt. Ylähaka olikin auki. Oona vilkaisi Miltonia toruvasti astuessaan karsinaan. Hän laittoi ylähaan kiinni ja valitsi harjakorista pölyharjan jolla alkoi harjata welsh mountain -ruunaa.
Oona tuhahti katsellessaan Miltonin ruoholäikkäistä karvapeitettä. Puhtaana kimo oli yksi upeimmista väreistä - likaisena kauhistus hoitajalle. Nuori nainen huokaisi ja harjaili pahimman irtolian pois ennen kuin tarttui sisalliinaan jolla ryhtyi hankaamaan ruoholäikkiä.

"Sie pikku possu, pakkoko on liata ittes tälleen", hän mutisi Miltonille ruunan nautiskellessa.
Oonaa alkoi hiukan nolottaa se, miten viileästi hänkin oli suhtautunut tuntemattomaan henkilöön, ja tavoistaan poiketen hän menikin ovelle sanomaan toiselle: "Kimo on kyl yks kaameimmista väreistä pittää puhtaana."
Hän naurahti, ja palasi sitten ponin puunaamisen kimppuun.

Jenni vastasi tuon punatukkaisen tytön nyökkäykseen yhtä viileästi, kuin kenelle tahansa tuntemattomalle. Kaikenlaista porukkaa sitä täälläkin pyöri, mutta saipahan hänet itsensä näyttämään paremmalta. Merkkivaatteiden alta löytyi huippuunsa trimmattu runko, ja naama oli kuin jumalattarella - se oli Jennin mielipide itsestään. Tuollaisten harmaavarpusten rinnalla hän näyttikin siis normaalia paremmalta.

Tyttö paineli piskuisen, kimon ponin karsinaan ja yhtäkkiä kumartui ovelle ja huikkasi Jennille jotain sen tapaista kuin 'kimo on vaiken väri blaa blaa'. Jenni ei ollut jaksanut keskittyä kunnolla tytön soperteluun, vaan enemmänkin tiirailemaan upeaa, voikkoa puoliveri-herraa.

"Niinpä niin." Jenni tokaisi kylmäkiskoisesti katsoen yhä voikkoa ruunaa, vaikka lausahdus oli tarkoitettu vastauksesi tuolle tyttöselle naapurikarsinassa. Kuinka huono tuuri tytöllä voi ollakkaan, että kun on saanut unelmiensa hoitohevosen ja päässyt suht koht kätevälle tallille, niin tottakai unelmapollensa naapurikarsinassa piti ensinnäkin asua rähmäinen poni ja sen hoitajana punatukkainen variksenpelättimen sukulainen. Jenni huokaisi ja kysäisi Wallulta: "Olisiksä syöny et sais sut jo ulos?" Ruuna nosti pätäään, muttei vastannut Jennille, mitä nainen ei kyllä ihmetellyt - kyseessä oli kuitenkin hevonen.

Jenni nappasi ruunalle riimun narun, jonka kiinnitti herran päässä ollesseen riimuun. Samalla nainen kirosi mielessään riimun ja narun yhteensopimattomia värejä. Pitää ostaa paremmat, nainen tuumi lähtiessään taluttamaan voikkoa kohti takalaitumia. Matka olisi pitkä, mutta Jennin urheilutausta sallisi kyllä hetkenmoisen kävelyn ruunan kanssa. Ovella Jenni huikkasi kohti punatukkaista variksen pelätintä:
"Jos se on syöny ni tehän varmaan ootte tulossa laitskoille samaa matkaa?"

Eikä nainen edes yrittänyt peittää ivaa äänestään. Kohta nähtäisiin, olisiko variksenpelättimestä vastusta.

Vanhempi nainen ei ilmeisesti ensivaikutelman perusteella arvostanut Oonaa lainkaan, vaan vastasi nuoren naisen keskusteluyritykseen kylmästi, edes katsahtamatta Oonaan.

Oona huokaisi itsekseen Miltonia puhdistaessaan ja vaihtoi sisalliinan kovaan harjaan. Milton oli niin pieni, ettei Oona olisi 173-senttisellä varrellaan voinut kuvitellakaan ratsastavansa ponilla, joten hänen vain harjaili ja talutteli ponia, käsitteli maasta käsin. Tavallaan se oli harmi, mutta toisaalta, olihan sitä valinnanvaraa kaikesta huolimatta.
Blondi kuului kyselevän Wallulta josko se olisi jo syönyt.
Milton hamuili viimeisiä heinänkorsia lattialta, ja Oona katseli ponin puhdistaessaan ponin kavioita. Nuori nainen kuuli kuinka riimunarun lukko liksautettiin kiinni riimuun ja naapurikarsinan ovi avattiin. Wallu poistui käytävälle blondin taluttamana. Oona selvitteli rauhalliseen tahtiin Miltonin takkuista harjaa, mutta kuullessaan blondin ivallisen huikkauksen hän vetäisi reippaasti piikkisuan harjan läpi, heitti harjan koriin ja nappasi oven ulkopuolelta riimunnarun jonka kiinnitti Miltonin riimuun reippaillakseen blondin perään.

'Mitäköhän tolla on mielessä', hän mietiskeli taluttaessaan Miltonia voikon puoliverisen jäljessä. Jenni ehkä piti Oonaa variksenpelättinä, mutta Jenni ei ollut täällä ainoa jolla oli urheilutausta.

[[ jatkuu laitumien puolella - huomenna. : DD nyt mun on mentävä töihin. ;DDD ]]