Piinapenkki

"No niin, ei kun matkaan! Kunhan thö herra isoherra kertoo mihin suuntaan." Rika heitti Hessun selästä, kun kaikki olivat valmiina.

Fea käveli edessä jo steppailevan Sasun kanssa. "Aivan, enhän minä paikkoja tunne!" Fea naurahti ja käänsi orin takaisin meno suuntaan.
"Rika, mistä päin sä oikein olet? Sulla on hauska murre" Fea hetti Rikalle hihittäen samalla orin teutaroinnille.

Eliasta suorastaan ärsytti Fean välinpitämättömyys oriin teutaroinnille, tämä vaikutti aivan liian täydelliseltä. Hän kuitenkin pakottautui hymyilemään. "Ratsastetaan tästä suoraan ja käännytään hiekkatieltä oikealle."

Rika katseli Sasun steppailua eikä voinut väittää ettei olisi ollut kiva päästä kokeilemaan, että paljonko hevonen sitten oikeasti lähtee jos on mahdollisuus. Harmi että edes likimainkaan turvallisesti sellaisen kokeileminen oli melko mahdotonta. Ei sillä, että hän omasta turvallisuudestaan niinkään, mutta toisen hevosta hän ei lähtisi sillälailla riskeeraamaan..

"Mie nyt oon vähän sieltä sun täältä. Tän päin muutin melko kakarana isovanhempien hotteisiin, kävin opiskelemas Keski-Suomes ja pari vuotta keräsin ulkomaanaksenttia Euroopasta, ettei se kai ihme ole jos kuulostaa melko sekalaiselta?" Rika vastastai Fealle samalla kun lähti Eliaksen opastamaan suuntaan. "Misha, Sushka, mennään!" hän antoi vielä koirille kehoituksen lähteä matkaan eikä oikeastaan vieläkään yllättynyt että joidenkin mielestä mäyräkoira ei sovi maastoretkelle.

Elias pyysi Miltonia reippaampaan käyntiin, jotta pieni poni pysyi muiden vauhdissa. Siitä ei kuitenkaan ollut pelkoa, sillä aktiivinen ja reipas ruuna johti mielellään ja käveli ripeästi ison suomenhevosen vierellä. Hän hymyili korkeuksissa istuvalle Rikalle.

Fea jatkuvasti sai olla nykimässä oria pysymään edes vähän aloillaan, ja sepäs jos mikä ärsytti oria entisestään, ettei se saanut kulkea miten halusi.

"Aijaa, että ihan euroopassa. Missähän päin siellä? Sekalaisuus.. no jaa. Odotapa kun minulta loppuu suomenkieliset sanat kesken niin pääsen pölöttämään ruotsia, ja se vasta onkin sekavaa!" Fea repesi jo itsekin, kun mietti niitä kertoja jolloin hän oli tullut baarista ja puhelimeen oli yrittänyt möngertää suomen ja ruotsin sekoitusta. No jaa..

Mietiskelyt keskeytti se kun kaksi maastonakkia viuhahti ohi, ja ori alla vingahti kovasti ja nousi jopa takasilleen. Fea sai jo hieman ottaa kiinni harjasta yllättävästä liikkeestä johtuen. Onnekseen ori ei kuitenkaan singahtanut eteen päin, vaan jäin pelleilemään paikoilleen. "No hui saakeli!" Fea sanoi, mutta nauroi sitten perään oria taputellen ja rauhoitellen. "Tais koirat pelästyttää ku hiiret norsun." Fea tokaisi.

Rika katsoi hetkeen alas Eliakseen pienen ponin selässä ja ratkesi raikuvaan nauruun, kun kaksikko näytti niin täydellisen huvittavalta.

"No millon missäkin, Ranskassa lähinnä. Ravipiirei.." hän ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun kun molemmat koirat (ot/ toinen on muuten holsku :P) syöksyivät Sasun jalkojen vierestä säikäyttäen tämän. "Helvetin huratat!"

(ahhah! mä en ollut varma, niin olis pitäny vaa laittaa koirat.. ;D )

"Ahhah! Nooh.. Vielä selässä, ainakin toistaiseksi.." Fea nauroi, vaikka häntä kyllä hieman ärsytti koirien säntääminen, mutta nyt koirat näyttivät pelästyneen itsekin äsköisestä, että kiersivät Sasun kaukaa.
Sasu käveli nyt, hetken. Sama ravi steppaaminen jatkui vielä pitkän matkaa.

"Päästäänkö me muuten laukkaamaan missää vaiheessa? Musta tuntuu että Sasu haluais päästellä vähä höyryjä.." Fea kysyi retorisesti.

"Äläs tyttö naura mulle, tää poni menee ainakin satasta tunnissa", Elias virnisti. Hän nauroi myös Fealle, ärtymys tätä kohtaan oli vähentynyt. Nainen oli hemmetin hyvä ratsastaja, se oli myönnettävä.

Milton kiskoi ohjaa ja tahtoi jo päästä ravaamaan. "Ravataan nyt ainakin ensin?" poika ehdotti ja antoi ruunan vetää päätään hieman alas.

"Mikä tyttö mä tuollasella pojanklopille muka olen?" Rika nauroi takaisin Eliakselle.

Hessukin alkoi vaikuttaa entistä halukkaammalta päästä eteenpäin, kun kaikilla muillakin oli menovaihde päällä. "Juu, heti kun te ootte valmiita" Rika vastasi lisäten hetken päästä lähinnä Fean suuntaan "ja jos noi kaks hullua vielä yrittää alle niin aja yli vaan, jos siis Sasu suostuu, kyllä ne väistää.."

Elias iski silmää... Herranjumala, nainen oli häntä varmasti vähintään viisi vuotta vanhempi, itse asiassa lähemmäs kymmenen mutta eihän Elias sitä tiennyt. Hänestä oli hauska flirttailla Rikan kanssa.

Fea piti Rikan asenteesta, ja nauroikin viimeiselle kommentilleen. "Musta tuntuu että Sasu hyppää puuhun seuraavalla kerralla."

"Noni Sasu, nyt saat ravat oikeasti. Ja musta alkaa jo tuntua, että me vedetään tää lenkki kahdestaan pika vauhdilla, tai ehkä kahteen kertaan. Huvittavaa miten tässä on näin paljon energiaa, vaikka laitumella se veti semmosta rundia että huhheijaa. Ja nyt varmaa viimesen kilsan se on vetäny tämmöstä ihme passagea. Luulis että virta alkais jo loppumaan" Fea sanoi samalla pidättäen vähän oria, ettei se ampaisisi laukkaamaan päättömänä.

Rika nautti olostaan täysin, vaikka Elias oli häntä reilusti nuorempi mutta melkein täysi-ikäinen Rika ajatteli yksinään, poika vastasi Rikan huumoriin. Suomenhevosen selässä oli rentouttavaa istua pitkästä aikaa, vaikka askellaji olikin vielä hitusen liian hidas Rikan mieleen. Toki oli mukavaa tutustua myös Feaan, jos molemmat vaikka töitä saisivat.

"Noh, mä luulen että nuo suaattaapi jopa pysyä teitin edellä ny hetken aikaa, niin jos ei ne vaikka pääsis säikyttelemään." Rika hetti Fealle samalla kun harmitteli hiukan, että koirat olivat niin innostuneet vaikka yleensä jopa oikeasti osasivat käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa ja Rika oli siitä ylpeä.

Elias naurahti. "Sasu on sellainen työmyyrä, se rakastaa juoksemista. Siitä olisikin tullut täydellinen ravihevonen tai laukkahevonen", poika virnisti ja Milton puski laukalle. Hän pidätti innokkaan ponin takaisin raviin ja hidasti sen tahtia niin ettei se juossut kiitoravia muiden edellä. "Kävellään tässä kohdalla hetki, tie on tosi purukumia ja laukataan sitten takaisinpäin", Elias ehdotti.

"Mie pääsin joskus kokeilemaan jockeyn hommaa yhdel tallil, sellasel hiukan vanhemmal laukkahevosel, se oli muuten komiaa se." Rika kertoi samalla kun hidasti Hessun käyntiin, vaikkakin hiukan vastahakoisesti. Hän todella piti tästä hevosesta vaikka oli ensi alkuun pitänyt sitä jokseenkin tylsänä.

Fea katseli ympärilleen ja piti ympäristöstä. Joka puolella oli ihan vehreää. Ruotsissa kaikki oli kyllä hienoa ja viimeisen päälle mietittyä, mutta näin kaunista luontoa sai siellä pidemmältä etsiä.

Sasukin alkoi jo ehkä aavistuksen olla rennompi, kai se jo tajusi tämän matkan idean. Jäykkänähän se vielä ravaili, mutta eipä nainen nyt jaksanutkaan siltä mitään vaatia. Kunhan tämän matkan selviäisi.

"Elias, sä taidat tietää vähän enemmän kaupungista? Pitäis ettiä asuntoa vähän lähempää. Ja toki, extraa olisi löytää joku kiva illan vietto paikka" Fea nauroi taas heleästi ja katsoi hieman viekkaana ja arvoituksellisen näköisenä Eliasta ja sitten Rikaa.

// no helge toi lähti nyt kuitenkin!! -.- //

Fea hidasti muiden mukana käyntiin. Ja nyt jopa Sasu käveli, kuitenkin tosi ripeästi, joten Fea kokosi askelta ja yllättyi miten hyvin ori sen kuitenki teki. Ylläpitämään hän kyllä joutui paljonkin, että tahti pysyisi yhtä rauhallisena.

"Mitä mie mukulaiästä muistan ja kaverin viimisten juttujen perusteella, jotka voi toki olla vanhentuneita, nii ihan tästä kylästä ei mitään kunnolist menomestaa löydy?" Rika vastasi ennen Eliasta jääden kuitenkin odottamaan tämän vastausta.

"Kylässä on vissiin joku baari ja sitten tuolla lähikaupungissa on enemmänkin noita illanviettopaikkoja... ja tokihan tallillakin saa viettää aikaansa", Elias virnisti. "Asuntoja täältä varmaan löytyy, tosin ei kauhean pieniä eikä oikeastaan halpojakaan, mutta varmasti jotakin kuitenkin."

He kävelivät takaisinpäin. "Laukataan, mutta Fea pitää sitten sen pököpäänsä kanssa perää hillitysti." Hän sanoi ja lyhensi Miltonin ohjia. Ruuna nosti päätään ja hörähti innoissaan.

Sekä Rika, Hessu että koirat innostuivat Eliaksen kehoituksesta siirtyä laukkaan. Rika päätti antaa ruunan mennä, eikä sitä kahtaa kertaa tarvinnut kehoittaa. "Jiihaaa! Koittakaa pysyä perässä!" Hän virnisti muille, vaikkei ollutkaan niin varma mihin Hessun kapasiteetti riittäisi, itseltään ei ainakaan rahkeet loppuisi.

Fea huomasi, ettei hänelle vielä oikein lämmetty ja asiaa ymmärretty ihan niin kuin halusi, mutta, tämäpä nyt ei pahemmin häntä häirinnyt.

"No en usko että nyt on rahasta kiinni, luukku jos luukku olisi hyvä löytää. Kun tuo Ruotsin kämppä on juuri myyty.." Fea sanoi, ja alkoi antaa merkkejä Sasulle laukasta, ja silloinhan se singahti ryöpyllä voimakkaasti ylös päin ja lähti eteen. "Voi jumalauta mitä voimaa tässä on!" Fea ähkäisi ja kikatti selässä silmät sokeana kyynelistä, mutta kokosi itsensä ja pääsi jopa nauttimaan hyrräävästä voimasta, jonka tunsi allaan. Sasu oli jo unohtanut koirienkin kyttäämisen, kun tajusi pääsevänsä lujaa. Ja kyllähän sieltä pari pukkiakin tuli, mutta Fealle ne nyt on ollut arkipäivää, siitä lähtien kun hevosten kanssa on ollut.

Elias nauroi Rikan cowboy-huudolle kun tämä käski ratsuna laukkaan. Hessu rakasti laukkaamista, sillä oli iso laukka ja suomenhevoseksi se meni hemmetin lujaa. Milton pyrki koko ajan suomenhevosen ohi, sen laukka oli notkeaa ja lähenteli kiitoa, kun taas Hessu löllötteli vauhdikkaasti reipasta laukkaa eteenpäin. Elias nauroi ja antoi ruunan laukata. "MENNÄÄN KILPAA", hän huusi Rikalle ja puristi jalkansa ruunan ympärille.

Rikan ja Eliaksen menoa oli huvittava katsella. Varsinkin pieni poni ruuna painoi melkein pää kolmantena jalkana täysiä pysyäkseen suokin vierellä. Rika taas vaikutti kuin amerikkalaiselta jockeyltä, ja piti valtavasti vauhdista.

Fea halusi antaa Sasun mennä, mutta iso kokoisena orina se olisi jyrännyt nuo kaksi, joten päätti muutenkin pysyä perässä ja tehdä vähän kompromisseja orin kanssa.

Rikakaan ei kahta kehoitusta tarvinnut, kun Elias ehdotti kilpaa. Hän otti vieläkin tukevamman asennon Hessun nojatuolimaisesta selästä, vilkaisi sivulleen huomatakseen ratkiriemukkaan ratsukon olevan ihan vieressä ja antoi ruunalle merkin, että nyt saa ihan oikeasti mennä. Ja sehän meni, Rika nautti täysin siemauksin ruunan suurista askeleista ja tunsi miten matkaavoittavat ne olivatkaan.

Fea tunsi taas osaavansa ratsastaa. Sillä iso ori hänen allaan antoi jo jopa myöten. Se ei enää hötkyillyt koirista jotka juoksivat milloin missäkin.
Sen vahva kaula oli tiukalla kaarella ja suupielistä valui valkoinen vaahto. Tätä Fea halusikin. "Löytyihän se yhteinen sävel edes jossain vaiheessa" Fea supatti hevoselle. Tunsi hän edelleen orin olevan aavistuksen jännittynyt ja väsynyt matkasta, mutta laukka alkoi muuttua enemmän tahdikkaammaksi ja rauhallisemmaksi. Tästä nainen pitää, onnistuminen edes jossain, edes jossain hän pitää, ja tuli hieman murheelliseksi miettiessään edesmennyttä poikaystäväänsä, mutta työnsi sen taas kerran syvälle pois mielestään, niin kuin aina tähän asti.