Hoitajana

Nica mukaan (: online

Ansku asteli tarhan portille ja vihelsi. Tarhassa oleva ruuna vilkaisi tyttöä, mutta palautti katseensa pian takaisin kaukaisuuteen, missä se hetki sitten oli ollut.
- Oletpa sinä innoissasi tänään. Ansku totesi, otti portilta riimunarun ja pujottautui aidan välistä tarhaan. Hän käveli Luken luokse, ruuna yritti karkuun, mutta Ansku sai riimusta kiinni ja napsautti narun kiinni.
- Älä ole noin surullisen näköinen, pääset hyppäämään tänään. Tyttö lohdutti ja pystyi helposti kuvittelemaan, kuinka Luke pyöräytti silmiään päässään, niin macho se yritti taas olla.

Luke yritti pari kertaa lähteä viemään tyttöä omille teilleen, mutta Ansku pysyi päättäväisenä ja he astelivat lopulta talliin. Hän vei ruunan karsinaan ja lähti hakemaan sen varusteita satulahuoneesta, se pääsisi valmennukseen tänään. Ansku nappasi myös Luken harjat mukaan ja käveli tavaroiden kanssa takaisin hevosen karsinalle. Hän laittoi suitset riimun viereen, satulan sille tarkoitettuun telineeseen ja suojat maahan harjojen viereen. Ansku otti käteensä piikkisuan ja pölärin, pujahti karsinaan niiden kanssa ja lähti harjaamaan ruunaa.
Harjattuaan hevosen läpi, tyttö vaihtoi pehmeämpään harjaan ja harjasi jalat ja pään, puhdisti kaviokoukulla jalat ja selvitti harjan ja hännän. Ansku kävi Luken läpi vielä todella pehmeällä harjalla, joka jätti karvan kiiltäväksi ja puhtaaksi.

Hoitaja! Uskomatonta. Jesse ei olisi voinut kuvitellakaan saavansa täyskahelille kamelihevoselleen hoitajan, joka ilmottautui hoitajaksi vielä ihan vapaaehtoisesti, eikä Jessen tarvinnut maanitella ketään siihen hommaan. Oli joku joskus käynyt Lukea katsomassa ja miettinyt asiaa, mutta hevosen ilkeiltyä ensimmäisen kerran, tytöt olivat kaikonneet kokonaan. Nyt tämä uusi tallityttö kuulosti lupaavalta. Jesse oli pyytänyt tyttöä laittamaan Luken kuntoon. Nyt saatiin sitten nähdä oliko satula edes oikealla paikalla tai oliko tyttö saanut Lukea edes sisälle talliin.

Jesse sai kokea positiivisen yllätyksen astuessaan talliin ja laahustaessaan Luken karsinalle. Siellä olikin jo hoitajatyttö työn touhussa harjailemassa Lukea. Ruuna näytti jopa rauhalliselta, eikä pyörinyt ympäri karsinaa, vain saadakseen hoitajan hermostumaan.
Jesse työnsi kätensä löysien farkkujensa taskuihin ja nojaili karsinan oveen.
"Hyvältä näyttää." poika huomautti ja hymyili. Vasta jälkeen päin Jesselle tuli mieleen, että lausahduksesta saattoi ymmärtää kaksikin asiaa.

Luke yritti pariin otteeseen näyttää olevansa niskan päällä, saaden aina pienen ärähdyksen tai sormen napsautuksen palautteeksi. Vihdoin ruuna totteli ja Ansku oli juuri lähtemässä hakemaan satulaa karsinan ulkopuolelta, kun kuuli ääntä oviaukosta. Tyttö siirsi katseensa nuorukaiseen, hän oli nähnyt Jessen pariin otteeseen kentällä Luken kanssa harjoittelemassa.
- Kiitos. Ansku naurahti ja vilkaisi hevosta, joka koitti ottaa maistiaisen hänen selästään.

- Haluutko sille letit, vai jätänkö sen auki? Ansku jatkoi seisten yhä karsinassa. Riippuen vastauksesta hän jatkaisi seuraavaan tehtävään, joko satula selkään tai kumilenkit ja kampa esiin.

Jesse jatkoi hymyilemistä tytön kiittäessä ja vilkaistessa äksyävää Lukea. Ruuna näytti niin loukkaantuneelta ja välillä sen silmissä pilkahti veijarimainen pilke.
Hevonen tunki päänsä Anskun ohi Jessen käsien luokse, yrittäen etsiä namupaloja pojalta. Hevosen hamuaminen oli vielä ok, mutta kun hammas osui Jessen käteen, poika läppäisi ruunaa turvalle. Se pärskäisi ja hypähti kauemmas. Poika naurahti ja vilkaisi Anskuun.
"Ansku siis, eikö?" poika kysyi ja ojensi kätensä kätelläkseen tyttöä.

"Letit?" Jesse kysyi ihan äimistyneenä.
"Jätä vain auki." poika tajusi sitten vastata hetken hiljaisuuden jälkeen. Lukella ei ollut Jessen omistuksessa ollut vielä kertaakaan lettejä tahi sykeröitä, koska Jesse ei osannut taiteilla siistejä sellaisia, tai kukaan ei vain yksin kertaisesti jaksanut väkertää niitä riiviömäisen hevosen harjaan.
"Sillä ei varmaan koskaan oo edes ollu lettejä.." Jesse paljasti ja virnisti. Hän oli laiska moisten hienosteluiden suhteen.

Luken käytös oli joidenkin mielestä todella ärsyttävää, mutta Ansku ei välittänyt, se kuului ruunan luonteeseen.
- Sepä se. Tyttö varmisti ja ojensi oman kätensä kättelyyn, naurahtaen. Luke meni karsinan perälle murjottamaan kurinpalautuksensa ansiosta.

Ansku seurasi mielenkiinnolla Jessen äimistynyttä ilmettä.
- Täytyyhän sen sit siihen tottuu, kisoi varten nääs. Tyttö vinkkasi silmää.
- Mikäli siis et haluu vaa keskittyy noihi valmennuksii ja tunteihi.
Ansku avasi karsinan ovea sen verran, että pujahti Jessen ohi hakemaan satulaa.
- Laitanko mä sille noi rintamartingaalit, vai meetkö ilman? Hän osoitti sormellaan suitsissa roikkuvia apuohjia.

//Tuppaa lyhyttä -_-'//

Jesse tarttui toisen käteen ja puristi sitä reippaasti. Samalla poika hymyili ja vilkaisi tytön ulkonäköä tarkemmin.
"Mä olen siis Jesse, jos ei vielä valjennut.." poika totesi ja virnisti. Kyllähän toinen sen tiesi, mutta kyllä nimen sanominen kuului tervehtimiseen ja varsinkin jos tapasi toisen henkilön ensimmäisen kerran.

"Mitä kisoja?" poika naurahti. Kisat olivat kova tavoite, jos Luke jatkoi hyvää käytöstään. Jesse oli lentänyt ruunan selästä esteen päälle jo kolme kertaa kuluneen viikon aikana. Poika oli vihdoin ruennut jo miettimään turvaliivin ostoa. Se vain oli turhan jäykkä ja ahdistava. Eikä sitä ennenkään oltu tarvittu. Poika oli hetken poissaoleva mietteidensä takia, mutta käännähti sitten hänen ohitseen pujahtaneen Anskun suuntaan, kun tämä kysyi Luken martingaalista.
"Hmm. joo. laita vaan. Ja sitä pitää kiristää." Jesse vastasi.
"Hei, laita sää noi suitset, niin mä haen satulan."

Ansku naurahti toisen esittelylle.
- Joo, taisin sen jo tossa jotenki ymmärtää niin. Tyttö jatkoi hymyilemistä.

Ansku tutkaili ruunan suitsia hetken, tarkistaen että ne oli ehjät ja oikeissa rei'issä, vilkuillen välillä Jessen suuntaan tämän puhuessa.
- Kiitos. Hän vastasi pojan lähtiessä hakemaan Luken satulaa satulahuoneesta. Ansku kiinnitti ruunan jalkoihin sen suojat ja pujotti tälle suitset päähän hetken valtataistelun jälkeen.
- Hieno poika. Tyttö kehui Lukea ja taputti sitä kaulalle, kun sai suitset vihdoin sen päähän. Ruuna pärskähti ja Ansku kiinnitti leuka- ja turpahihnan.

"Hyvä. Joku muu olis saattanu vaikka erehtyä." poika totesi ja virnisti taas. Mikään ei ollut mukavampaa, kuin heittää tyhmää läppää, varsinkin jos joku vielä sattui pitämään sitä oikeasti hauskana. No minkäs sille mahtoi, että Jesse oli välillä hieman lapsellinen. Jokainen oli, eikä sille voinut mitään.

Jesse nyökkäsi vielä, ennen kuin kääntyi ja lähti hakemaan Luken satulan, jotta hevonen saisi varusteensa päälle vielä ennen valmennuksen alkua.
Poika nosti sinisellä satulansuojalla varustetun kiefferin mustan estesatulan mukaansa ja palasi karsinalle. Poika meni Luken karsinaan satulan kanssa ja nosti sen ruunan selkään. Kun Jesse oli tarkistanut, että sininen estehuopa oli kunnolla, poika otti satulansuojan pois satulan päältä ja nakkasi sen ulos karsinasta. Samalla Jesse otti loimitelineestä satulavyön, jonka poika kiinnitti satulan vastinhihnoihin.
Kiertäessään Luken toiselle puolelle laittamaan satulavyötä kiinni, poika sujautti martingaalin lenkin satulavyöhön, jottei se unohtuisi.
"Tuntuuko Luke minkälaiselta riiviöltä?" Jesse kysäisi kiristäessään satulavyötä. Sillä hetkellä hevonen näytti vähintäänkin siltä, kuin se olisi puraissut sitruunaa.

Ansku rapsutteli ruunaa sen aikaa, kun Jesse haki satulan. Hän piti Luken ohjista kiinni, kun toinen laittoi satulan hevosen selkään. Hampaat kävivät jälleen hyvin lähellä, mutta tiukka nykäisy toisesta ohjasta lopetti näykkimisen. Ruunan satula oli kallis ja hyvin hieno. Anskulla ei olisi itsellään ikinä varaa sen kaltaiseen ja muisti asian myös puhdistaessaan hevosen varusteita.

Jessen kysymys herätti tytön mietteistään.
- Onhan sillä omat oikkunsa, mut ei niist kannata välittää. Sitäpaitsi tykkään haasteist, en oo ikinä hoitanu niitä normaaleja tuntimuuleja. Ansku naurahti.
- Ja Luke on ihan pohjimmiltaa kiltti. Se vaa koittaa kovin esittää.

Jesse ei pahemmin välittänyt Luken happamuudesta ja äksyilystä. Aluksi siihen oli tullut kiinnitettyä huomiota ja poika oli yrittänyt kiskoa tapaa pois ruunasta, mutta nyt sen pystyi ohittamaan olankohautuksella. Luke nimittäin tiesi, että jos se sattuisi iskemään hampaansa Jessen käsivarteen tai ihan minne tahansa muualle, se saisi selkäsaunan.

"Hyvä. Et usko miten moni säikähtää ensimmäistä irvistystä ja heitä ei enää näy tallilla ollenkaan.." Jesse naurahti ja pudisti päätään. Muutama olikin oikeasti ollut kirpun kokoisia, joille Jesse ei olisi uskaltanut antaa Lukea edes talutettavaksi.
"No ehkä, jos niin haluaa uskoa. Mulla vaan tais usko mennä tähän herraan jo ensimmäisinä päivinä." Jesse totesi hymyillen. Poika oli lähtemässä jo Luken kanssa ulos, kun tajusi, että hänellä oli vielä farkut jalassa.
"Hei mun pitää vielä käydä vaihtaa vaatteita, kehtaatko pitää Lukea vielä hetken, tai viedä sen vaikka pihalle tai jotain?"

Ansku väisti karsinan ulkopuolelle antaen Jesselle työtilaa.
- Ei se sentää niin leijonalta näytä. Tyttö nauroi, kuinka monta sellaista hoitajaa hänkin oli tavannut! Onneksi oli olemassa myös niitä pomminvarmoja shetlanninponeja, jotka vei pikkutyttöjä kauralaareihin, mutta mitkä olivat vain niin söpöjä, että ei hoitamista voinut lopettaa.

Ansku nyökkäsi.
- Voin vaikka mennä kentälle sen kans kävelee alkukäyntei. Tyttö ehdotti hymyillen. Tallilla olo oli niin paljon mukavampaa kuin kotona yksin jököttäminen.

"Joo, kiitos." Jesse vastasi ja virnisti. Ainakin tyttö oli oma-aloitteinen, mikä oli aina vain plussaa. Ehkäpä tällä ei tulisi olemaankaan mitään ongelmia Luken kanssa. Kun ruunaan sai kunnon otteen, se käyttäytyi melkein järjellisesti.

Jesse lähti kerhohuoneeseen hakemaan ratsastushousujaan ja saappaitaan. Kypärä pitäisi noutaa satulahuoneesta, mutta sen voisi tehdä juuri ennen kuin lähtisi pois tallista.
Jesse nappasi housunsa ja saappaansa mukaan ja kävi vaihtamassa ne ylleen tallin vessassa. Kerhohuoneessa oli liian paljon ihmisiä, jotta siellä olisi kehdannut rueta riisuutumaan.

Kun Jesse oli valmis, poika nouti kypäränsä ja lähti sitten kentälle.

Ansku talutti Luken kentälle, missä se tietenkin ensimmäiseksi huomasi esteet. Ruuna alkoi pörisemään kuin ori konsanaan ja alkoi esittelemään korkeanluokan koululiikkeitä. Valmentaja, joka sijoitteli esteitä kentällä, kääntyi katsomaan tulijoita. Ansku hymyili miehelle ja ohjasi pörhistelevän hevosen uralle.

Pari kertaa Luke yritti lähteä omille teilleen, mutta tyttö ei juurikaan siitä välittänyt. Tiukka pidäte palautti ruunan takaisin urilleen, Anskun viereen.

Jesse näki Luken kävelevän kentällä Anskun kanssa, kun poika astui ulos tallista. Kentällä esteitä kyhäili kokoon Hannu, joka toimi Jessen valmentajana. Pätevä mies ja hyvä opettaja. Välillä tämä vain menetti hermonsa turhan vähästä.
Silti Jesse oli tuntenut oppineensa paljonkin Hannun vaativan silmän alla.

Poika käveli Anskun ja Luken luokse, laittoi kypärän päähänsä ja meni pysähdyksissä seisovan Luken toiselle puolelle laskemaan jalustimen ja kiristämään vielä satulavyötä.
"Huomenia Jesse. Saitkos tyttöystäväsi hevosta hoitamaan, vai mistä moinen kaunokainen on löytynyt?" Hannun ääni kuului lähestyvän.
Jesse kurkisti miestä Luken takaa ja naurahti, vilkaistessaan Anskua.
"Tallillahan noita pyörii." Jesse vastasi hymyillen. Poika kiersi Luken toiselle puolelle, laittoi ohjat kaulalle ja kipusi ruunan satulaan.

Ansku huomasi Jessen kävelevän kentällä ja pysäytti ruunan. Se kyttäili esteitä innoissaan, vahtien sivusilmällä lähestyvää ratsastajaansa.
Tyttö kuuli valmentajan kommentin ja hymyili leveästi. Hän piti miehestä jo nyt. Luke koitti maistella häntä jälleen, kun Jesse kiristi satulavyötä, napakka komennus sai ruunan toisiin mietteisiin. Ansku antoi ohjat pojalle, piti oikean puoleisesta jalustimesta kiinni, kun Jesse nousi selkään. Luke meinasi ampaista lähtöön, mutta Ansku painoi kätensä sen ryntäille ja esti liikkumisen.
- Hyvää valmennusta. Tyttö toivotti hymy huulillaan ja päästi ruunasta irti.
- Tarvitsetko puominnostajaa? Ansku kääntyi Hannun puoleen.

//lyhyyyyyyt.//

"Kiitos." Jesse hymähti vastaukseksi ja virnisti. Siitä hyvästä poika ei tiennyt. Kaikki oli kiinni Lukesta ja hevosen käyttäytymisestä tänään.

"Kyllä sellainen aina menee. Varsinkin jos Jesse on yhtään hajamielinen ja ratsastaa kuin zombi. Sitäkin tapahtuu." Hannu naurahti. Hänen valmennettavansa oli todellakin haaveksiessaan välillä kuin nukahtanut tai elävä kuollut. Hyvä, että poikaa sai sillon edes kuuntelemaan.
"Kannetaas vielä yksi este tuonne keskelle ja nostellaan sitten nämä kentällä olevat jonnekin kahdeksaankymmeneen senttiin." Hannu neuvoi.

Ansku nyökkäsi hymyillen miehelle.
- Toivotaan että tänään ollaan hereillä. Tyttö vastasi iskien rennosti silmää ja seuraten valmentajaa estevarastolle, josta he ottivat puomit ja tolpat estettä varten.

Ansku auttoi Hannua ja muutenkin opettajia mielellään, ennemmin niin kun seisomassa toimeettomana kentän laidalla. He nostivat kaikki esteet, Ansku seurasi sivusilmällä lämmittelevää ratsukkoa. Luke näytti jälleen temppuilevan aina välillä, mutta Jesse säilytti todella hyvin malttinsa ruunan kanssa. Tyttö hymyili itsekseen ja ajatteli ehkä jonain päivänä osaavansa ratsastaa yhtä hyvin. Varsinkin kun hänelle oli kehittynyt pienoinen estekammo, sileällä meni jo todella hyvin, mutta hypyissä hän jäi aina jälkeen ja tippui hyvin useasti.