Tallipäivän hetkiä

Anniina oli hakenut Luken sisälle tarhasta hetki sitten. Ruuna oli tullut tallille vähän aikaa sitten, eikä sen omistajakaan tuntenut hevosta vielä kunnolla. Ansku oli kiinnittänyt huomionsa heti Lukeen, se oli vielä nuori, mutta kovin paljon siltä tuntui löytyvän pinnan alta.
- Rauha nyt, mies. Ansku rauhoitteli ruunaa, joka katsoi tallikäytävälle jätettyä luutaa, kuin sapelihammastiikeriä, joka vaani sitä ja hyökkäisi pian päälle. Luke pärskähti ja matka jatkui karsinaa kohden.
Ansku päästi sen vapaaksi karsinaan ja laittoi oven lähes kiinni. Ruuna tutki karsinan mörköjen varalta ja päätettyään sen olevan turvallinen, kääntyi kohti ovea kiinnostuneena. Ansku otti pölyharjan ja piikisuan, asteli karsinaan ja painoi oven kiinni perässään. Hän näytti harjoja Skywalkerille, joka haistoi ne läpi ja päätti myös maistaa pölyharjaa, ihan vain varmistaakseen, ettei se ollut naamioitu herkkupala.
- Sä oot ihan hölmö. Ansku naurahti ja lähti harjaamaan ruunaa pitkin vedoin, puhdistaen pölärin aina välillä piikkisukaan. Aina välillä Luke koetti jotenkin tulla päälle tai osoittaa olevansa ylempitahoinen, saaden aina muistutuksen siitä, että ihminen määräsi.

// Vapaa liittyminen ja ihan offline-peli =)

Ira käveli vihellellen tallin käytävää pitkin olettaen olevansa yksin. Pian hän kuitenkin kuuli jostakin karsinasta puhetta, mutta ei heti paikantanut mistä. Pienen tiirailun jälkeen hän havaitsi Luken karsinassa liikettä ja käveli sinne päin, josko löytäisi ihmisiäkin tallista. Pian hän näkikin ruunan karsinassa olevan ruskeahiuksisen tytön, joka harjasi Lukea, joka taas yritti hankaloittaa tätä toimenpidettä mitä mielikuvituksellisimmilla toimilla.

"Moikka!" hän tervehti vierasta tyttöä ja hymyili lämpimästi. "Ootko sä ton Luken hoitaja?" hän vielä kysyi ennen kuin esitteli itsensä. "Mä olen Ira, Hessua hoidan." Minkähän takia sanon aina noin, hän mietti mielessään ja kurtisti kulmiaan. "Sikäli että se nyt mihinkään liittyi", hän vielä jatkoi ja naurahti.

"Harri, Wallu, Missy, Muumi, Milton.." Emilia kuiskaili satulahuoneessa tutkaillen hevosten varusteiden sijaintia, lähinnä satuloiden jaottelua. Vaalea tyttö raoitteli erilaisia laatikoita, mistä milloinkin ilmestyi pinteleitä, suojia tai vanhoja riimunnaruja. Satulahuone vaikutti mysteeriseltä viidakolta, mistä voisi löytyä mitä tahansa - ja pitihän uuden tallitytön olla tietysti kartalla siitä, missä mitäkin säilytetään! Ainakin näin Emilia yritti itselleen uskotella päänsä sisällä samalla, kun tonki muiden varusteita.

Emilia oli juuri astumassa ulos satulahuoneesta, kun hän kompastui kynnyksessä. Ei mennyt kovin kaukaa, etteikö tyttö makaisi nyt rähmällään lattialla, hampaat kurkussa.

"Voi helvetti!" Emilia kuohahti ääneen. Samantien hän kuitenkin helähti punaiseksi kuin tomaatti. Toivottavasti kukaan ei huomannut minua. Se oli ainoa asia mitä punertava tyttö mietti siinä vaiheessa. Hän sukelsi hiustensa taakse piiloon ja kipitti ripeästi hakemaan lattiaharjaa, jolla alkoi huiskia vimmatusti pitkin tallin käytäviä. Heinänkorret ja aluspaakut kasaantuivat nopeasti yhteen myttyyn, mutta pian ne katosivatkin jo ulkoilmaan.

Emilia kuuli puhetta hevosten karsinoilta, mutta ei reagoinut siihen sen kummemmin.

Ansku ärähteli tuon tuosta pomottelevasti Lukelle, joka koetti välillä änkeä häntä seinää vasten ja välillä muuten vain tehdä pientä lenkkiä karsinassa. Tyttö kuuli jonkun äänen ja kääntyi sitä kohti hymy kasvoillaan.
- Hei. Ansku tervehti myös ja vilkaisi satulahuoneen suuntaan, sieltä oli kuulunut ääniä, mutta näkyi vain tallityttö lakaisupuuhissa. Katse kääntyi takaisin Iraksi esittäytyneeseen ihmiseen, hymy ei laskeutunut.
- Olenhan mä, Anskuksi kutsutaan. Hän naurahti.
- Hessu onkin mukava, olen ratsastanut sillä muutaman kerran. Ansku jatkoi, yhä hymyillen.

Ira ei voinut olla hymyilemättä parivaljakolle: ruuna yritti pomottaa minkä ehti ja sitä harjaava tyttö ärähteli vähän väliä, jotta hevonen olisi siivosti. Varmasti raivostuttavaa käytöstä, mutta onpahan elämässä sitten ainakin jotain vaihtelua, Ira ehti ajatella, kunnes kuuli käytävältä ääniä ja perään sadattelua. Hän vilkaisi käytävälle ja näki jonkun rähmällään maassa. Pian hän tunnisti tytön aiemmin tapaamakseen Emiliaksi ja huikkasikin hänelle: "Oletko kunnossa? Mitä ihmettä tapahtui?"

Sitten hän käänsi päänsä kohti Anskuksi esittäytynyttä tyttöä, joka puhui Hessusta. "Joo, meillä tää yhteistyö ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta mukavalta ruunaltahan se vaikuttaa", hän höpötti kiireisesti ja yritti hymyillä ystävällisesti - Ira ei tosin ollut varma miten onnistui siinä.

Samassa hän muisti omistavansa koiran, mutta ei todellakaan tiennyt missä se oli. Mitä hemmettiä, hän ajatteli, kun tajusi ettei ollut nähnyt Doraa pitkään aikaan. Kiireesti hän vilkaisi ympärilleen, muttei nähnyt koirasta vilaustakaan. Huoli kasvoillaan hän kysäisi Anskulta: "Hei kuule, oletko sattunut näkemään koiraani? Isohkoa saksanpaimenkoiraa siis." Minne ihmeeseen se on voinut mennä! Se ei koskaan lähde minnekään, hän mietti ja huolestui koko ajan vain lisää.