Lievää laiskuutta

Nana potkaisi korkkarit pois jalastaan ja katsoi avuttomana Eetua, se söi rauhassa ruokaansa karsinassa, eikä kiinnittänyt naiseen mitään huomiota.
"Jos enään koskaan kuvaukset kestää näin pitkään, niin valmentaja murhaa minut" Nana kirosi Eetulle ja kaivoi laukustani varvastossut. Hän nousi nopeasti ylös ja nojasi Eetun karsinan oveen. Hän katseli ruunaa haikeana. 'Olet onnekas, olet hevonen, saat elää huolettomasti, sinun ei tarvitse poseerata kameralle, yrittää ampua taulun keskelle, vetää montaasataa lihaskunto treeniä päivässä saatika joutua kestämään isää, joka haluaisi palaavan kotimaahan jonnekkin armeijan syövereihin, ehei.' Lopulta Eetu nosti päänsä ruokakipostaan ja katsoi Nanaa ehkä hievan syyllistävästi, jonka johdosta Nana havahti taakseppäin.
"Tiedetään tiedetään, pikkumekko ei sovi tallille" Nana nosti kätensä viattomana ilmaan. Mekko ei tosiaan sopinut tallille, se oli todella lyhyt, musta, olkaimeton, takaa auki, naruilla kiinnitettävä. Nana huokaisi ja katsoi hoitohevostaan joka palasi taas kaurojen pariin. Lopulta nainen havahtui, kun kuuli tallin oven käyvän. Hän nopeasti nykäisi mekkoaan ja rukoili ettei kukaan löytäisi häntä noin viimeisenpäälle laitettuna..

//Kuka vaan, mukaan vaan, millon vaan.. (:

Ira käveli ajatuksissaan talliin, eikä aluksi huomannut ettei ollutkaan yksin. Hän lähes törmäsi itseään vain hieman pidempään tyttöön, jolla oli päällään... pikkumekko. Hä, tulinko nyt edes oikeaan paikkaan? Ira ajatteli huvittuneena ja rykäisi: "Hups, anteeksi! Olin ihan ajatuksissani, en yhtään huomannut, anteeksi!"

Punastuneena hän astui hieman taaksepäin ja sopersi vielä muutaman anteeksipyynnön. Ups, pitikin olla näin huolimaton ja ajatuksissaan, mahtaa tuokin pitää minua ihan tumpelona... hän soimasi itseään.

"Ei se mitään haittaa, täällä ollaan jos jokin hieman unelmissamme" Nana naurahti ja katsoi iloisesti tyttöä, joka vaikutti hieman järkyttyneeltä. Nana suoristi selkänsä ja huokaisi syvään, nykäisi mekkoa alemmas, eikä oikein keksinyt mitä sanoa.
"Älä tuomitse, olen Natalie kutsutaan Nanaksi, Eetun hoitaja" Nana esitteli hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Älä huoli, en tuomitse", Ira vastasi ja virnisti, "hieman vain ehkä yllättävä asuvalinta tallille. Mä olen Ira, hoidan Hessua." Puhuessaan Ira katsoi tyttöä tarkemmin ja arvioi hänet suunnilleen ikäisekseen. Voi miten ihanat hiukset, hän ihasteli mielessään.

"Vai Eetun hoitaja", Ira vielä jatkoi, "olenkin sitä ihaillut jo pariin otteeseen. Kaunis hevonen ja hienot liikkeet." Se oli totta, Ira oli ihaillut hevosta jo ennen kuin tiesi edes sen nimeä. Juuri sellainen kuin haluaisin oman hevoseni olevan, kun joskus sellaisen hankin, hän jatkoi mielessään.

Nyt Ira vain tyytyi katsomaan hevosta ja sitten karsinassa edessä seisovaa Nanaksi esittäytynyttä tyttöä, eikä enää tiennyt mitä olisi sanonut.

Nana tarkasteli naista ja näytti mietteliäältä. 'Minua ei ole tuomittu, ihanaa' Nana kuunteli tarkkaavaisena kun Ira puhui Eetusta. 'Hienot liikkeet kyllä, laukka semmoiselle joka osaa siinä istua'
"Onhan Eetu mukavaa vaihtelua kaikkeen muuhun, minkä kanssa olen oppinut elämään. Kovin isokokoinen ja tuollainen höpönassu.." Nana huokaisi. Hän katseli Eetua, joka röuskutti mitään tietämättöämänä heinää. Muutama heinänkorsi tipahti sen suusta. Nana heilautti hiuksensa selän taakse ja hymyili sitten naiselle. 'Milloin puhuminen on ollut minulle näin vaikeaa?' Hänen olisi tehnyt mieli läpsäistä itseään poskelle.

"Isohan hevosen pitääkin olla", Ira sanoi hymyillen. "Itse olen tottunut pyörimään vain puoliveristen parissa, Hessu on jännää vaihtelua, sekin tuntuu jo pieneltä ja muutenkin erilaiselta", hän höpötti ja samantien ihmetteli, milloin oli alkanut puhua tuntemattomille ihmisille näin paljon. Hups, toivottavasti hän ei pidä minua kauheana papupatana, Ira ajatteli.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän huokaisi ja pyyhki hikeä otsaltaan. "Miten täällä onkin näin kuuma!" hän puuskahti tuskastuneena. "Järveenkö tässä pitäisi hypätä, että olo vähän helpottuisi."

"Hessu se myös minulle taitaa aika isokokoinen olla, kun pienemmillä poneilla oon eteenpäin pyrkinyt tässä pitkäsen aikaa" Nana hymähti ja katseli Eetua hieman pää kallellaan.

Hetken kuluttua Nana kohotti kulmiaan ja katsoi Iraa.
"Veteen?" Nainen naurahti ja pyyhkäisi vähän mekkoaan.
"Mää en mikään uimari oikeen ole, mielummin otan aurinkoa, älähän vain vielä nuolaise, tää on vielä sopivan lämmin, sais olla kymmenisen astetta enemmän ennenkun kuumaksi tämän nimeäisin" Nana sanoi iloisesti hymyillen. Hänen silmänsä säihkyivät, tosiaan ei ollut ehkä hänelle kuuma, hän oli tottunut paljon kuumempaan.

"Olen varmaan menettänyt paljon, en ole ikinä ratsastanut poneilla kunnolla", Ira puheli. "Joo, alkuaikoina ratsastin tietty poneilla, mutta kun kerran pääsin isomman hevosen selkään, en suostunut opettajan harmiksi enää ponien selkään kiipeämään", hän selitti ja muisteli samalla miten ratsastuksenopettaja oli lähes reponyt hiuksia päästään Iran päähänpiston vuoksi.

"Kymmenen astetta enemmän?!" Ira parkaisi ja katsoi Nanaan epäluuloisesti. "Huhhuh, taidan olla tyytyväinen jo tähän..." hän mutisi ja pudisteli päätään. "Kaikkea kanssa", hän vielä tuhahti ja hymyili sitten Nanalle. "Kukin tyylillään."

Vaikuttaapa hän mukavalta, Ira ajatteli, oletin että hän on kauhea diivailija, ainakin asun perusteella... onneksi olin väärässä. Samalla hän vilkuili Nanaa ja katseli miten tytön silmät säihkyivät hänen puhuessaan.

"En usko että kauheasti olet menettänyt noiden hevosten seurassa, onhan nääkin ihan hienoja otuksia, vaikka mun mielestä ehkä hieman liian korkeita, tuntuu kun pilvissä ratsastais" Nana naurahti iloisesti. Hän rapsutti Eetun turpaa karsinan kaltereiden välistä.

'Ja minä kun luulin että kaikki tällä tallille tuomitsevat ailahtelevan luonteeni. Ehkä olen selvinnyt vielä pahimmalta' Hän katseli toinen kulma koholla Iraa, tämä oli ehkä leppoisa sää, mutta ymmärsi hyvin naisen pointin, ei kaikki olleet tottuneet hyörimään neljänkymmenen asteen lämmössä hiekka alueella treeneissä, tai aavikoksi sitä olisi voinut kutsua. Nana kiitti kuitenkin itseään, hän ei koskaan luonut ennakkoluuloja ihmisistä vaan katsoi mitä tuleman piti. Ira vaikutti oikein mukavalta, vaikka päällepäin sen näkikin hyvin.

Iraa huvitti Nanan tapa katsoa häntä toinen kulma koholla, tyttö selvästi ihmetteli, miten Iralla saattoi olla kuuma. "Sano toki jos tunkeilen, mutta... oletko asunut ulkomailla tai jotakin?" hän viimein rohkaistui kysymään. Se selittäisi hänen kauniit piirteensä, jos hän onkin ulkomaalainen alunperin, hän pohti mielessään.

Nana häkeltyi hetkeksi. Totta tosiaan hän oli ulkomailla asunut, mutta eikö se näkynyt päälleppäin aivan selvästi, ilmeisesti ei ainakaan tämän naisen silmään. Nana kätteli itseään ja taputti olalle mielessään, hän ei siis enään mokaillut suomenkielen kanssa, hän oli ilmeisesti alkanut sulautua sekaan.
"Olenhan minä, vasta nuorisona muuttelin Israelista suomeen, sieltä olen siis kotoisin" Nana hymyili, hän ei vain voinut sille mitään, häntä vain hymyilitti, johtuiko se siitä, ettei ollut järinkään ylpeä sukujuuristaan, vai siitä että hän todella alkoi kuulostaa suomalaiselta..

Ups, olipa typerä kysymys, Ira ajatteli ennen kuin vastasi: "Israelista? Ai. Ai." Enää Ira ei tiennyt mitä sanoa. Hänellä ei ollut mitään ulkomaalaisia vastaan ja Nana nyt ainakin vaikutti erittäin mukavalta ihmiseltä, mutta jostain syystä Ira meni aivan hämilleen - ehkä siksi, ettei ollut tajunnut toisen tytön todella olevan ulkomaalaistaustainen.

"Anteeksi, taisin olla vähän tökerö, ei ollut tarkoitus", hän vielä yritti paikata hieman töksähtelevää vastaustaan - ja lehahti aivan punaiseksi. Vasemmalla kädellään hän alkoi jo tavoitella taskussaan olevaa tupakka-askia, kunnes viime hetkellä tajusi olevansa tallissa.

"Mitä sinä turhaan anteeksi pyytelet, kaikkea saa kysyä, en mie ainakaan ala murjottamaan tai läksyttämään vaikka minkä sortin kysymyksiä tulisi" Nana naurahti. Häntä tosiaan huvitti, mutta tarkkaili Iraa hyvin vaativasti. Hän kaivoi jotain taskustaan ja Nana vain osasi arvata mitä. Hän ei antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan katsahti taas Eetuun. Se seisoi karsinassaan silmät ummessa, tänään oli turhan hyvä päivä, sillä jo Eetu sai Nanan suun leviävän hymyyn, kaikki vaikutti niin ihanalta. Hän katsahti lempeästi Iraan, joka oli edelleen hieman punainen.
"Turhaan häpeissäsi olet.." Nana pudisti päätään.

"Hups. En vain ole pitkään aikaan ollut ihmisten kanssa tekemisissä", Ira vastasi ja katsoi lattiaan. "Muutettuani tänne, en ole vapaa-ajalla edes nähnyt ketään, ennen kuin aloin käydä täällä. Kaikki aika on vain mennyt töissä tai Doran, siis koirani, kanssa."

Huh, onni todellakin, että Nana on noin mukava, Ira ajatteli. Hän oli todella alkanut pitää tytöstä, joka vaikutti niin iloiselta ja rennolta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän tunsi viihtyvänsä jonkun seurassa, vaikka olikin edelleen hieman hermostunut. Tupakat hän oli sentään saanut pysymään vielä taskussa.

Nana oli hieman hämmentynyt, mutta vain hetken.
"Et ole ollut paljon ihmisien kanssa tekemisissä?" Hän toisti hitaasti.
"Onhan se ihan ymmärretävää, eipä minullakaan paljon tuttavia löydy, joiden kanssa vapaa-aikaa mitenkään viettää, aika kuluu lähinnä valmentajien seurassa treenailemassa" Nana hymähti, kuintenkin hän hymyili edelleen.
"Mutta sinulla on koira? Sehän on upeaa, minä en ole koirien kanssa ollutkaan tekemisissä sitten kun muutin pois kotoa." Nana puheli iloisesti. Samalla hän tarkkaili Iran käytöstä, nainen tosiaan oli ehkä hieman hermostunut, ei osannut oikein asettua aloilleen, mutta Nanasta oli vain upeaa tavata paljon erillaisia ihmisiä.

"Mm, joo, muutin tänne pari kuukautta sitten töiden perässä, enkä ole tutustunut kehenkään. Jos totta puhutaan, en ole oikeastaan uskaltanut..." Ira selitti hieman nolostuneena.

Ira hymyili Nanan puhuessan iloisesti ja oli kiitollinen, ettei tämä huomauttanut hänen ehkäpä hieman kummallisesta käytöksestään. Jopa hän itse huomasi, miten levottomasti katseli ympärilleen ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Omistan joo koiran, Dora on kolmevuotias saksanpaimenkoiranarttu, ostin sen samana vuonna kun aloitin lukion", hän kertoi huojentuneena. Dorasta oli niin helppo puhua. "Ja no, nyt se onkin sitten ainoa ystäväni, kun vanhat tuttavuudet jäivät entiseen kaupunkiin."

"Vai oikein sakemanni?" Nana hihkaisi.
"Meillä kotona asusteli kolme sakemanni urosta, siellä Lähi-Idässä" Nana sanoin, hän todella todella rakasti koiria, vaikka ei ehkä aina tullutkaan niiden kanssa parhaiten toimeen. Hän pisti merkille, kuinka Ira katseli ympärilleen ja oli hieman levoton. Hän ei antanut sen häiritä, hän ymmärsi naista hyvin. Uusi oli aina uutta, uuteen oli aina pelottava tutustua, varsinkin jos oli yhtään epävarma.
"Mutta turhaan sitä ajattelee uskaltaako vai eikö, kannattaa ensin keräillä rohkeutta ja lopulta sitä uskaltaa tehdä vaikka mitä. Täytyy vain luottaa itseensä, vaikka se onkin toisinaan hankalaa" Nana vastasi, vaikkakin hieman jäljessä.

"Kolme urosta? Vau. Itsekin halusin ensin urospennun, mutta jäljellä oli vain Dora..." Ira kertoi ja hymyili muistaessaan, millaiselta rääpäleeltä Dora oli pentuna näyttänyt. Koira oli edistynyt huimasti koko ajan ja nyt se oli todella hyvässä kunnossa.

"Niinhän se on, pitäisi vain rohkaista itsensä", Ira myönteli Nanan sanoja. Pikkuhiljaa hän alkoi rentoutua ja pystyi jopa katsomaan toista tyttöä silmiin vähän aikaan. Tosin sitten hän alkoi miettiä oliko liian tungetteleva, eikä taas tiennyt minne katsoa. Huoh... en kai minä nyt ihmisiä pelkää, hän moitti itseään.

Yrittäessään päättää mihin katsoa hän huomasi vilkaista kelloa - ja säikähti todella. "Voi ei", hän huusi, "myöhästyn töistä! Anteeksi, nyt on pakko juosta tai saan potkut!" Niine hyvineen hän kääntyi kannoillaan, heilautti kättään ja riensi tallista pois, samalla tupakka-askiaan taskusta etsien. Voi hitto, toivottavasti hän ei luule ettei minulla ole mitään käytöstapoja, Ira ajatteli hölkätessään tietä pitkin.

// koira kutsui äsken lenkille, pahoittelen.

Nana katsoi Iran perään. Hän onnitteli itseään, hän oli onnistunut tutustumaan taas kerran uuteen ihmiseen tallissa. Kuitenkin hän epäröi edelleen hieman. Olisivatko kaikki tallissa noin mukavia, vai joutuisiko hän vielä törmäämään elämänsä kauhukuviin.
"Mitäs sanot Eetu, eihän tuomita ketään, ainakaan vielä" Nana huokaisi ruunalle ja nojasi taas karsinan oveen.
"Ei sitten ketään"