Tukkajumala taivuttaa

//teretulemast//

Juulia oli saanut edellisenä päivänä hevosensa ja sen tavarat talliin, joten tänään ei tarvinnut enään miettiä niitä. Jostain syystä hän oli herännyt todella aikaisin ja päättänyt ottaa siitä kaiken hyödyn irti, tänään voisi kokeilla Sakun kanssa kentällä ratsastusta, edellisellä tallilla kun sellaista ei ollut. Pitäisi varmaan ruveta suunnittelemaan sen satulan ostoa, jos rupeaa enemmänkin selästä työskentelemään, tyttö ajatteli taluttaessaan tepastelevaa oria kentälle päin. Pienen ikänsä ravitallilla viettäneenä Juulia oli tottunut ratsastamaan ilman satulaa, eikä ollut tullut hankittua sellaista Sakariaksellekaan vaikka orii kyllä osasi olla satula selässä. Kypärän Juulia totesi onneksi muistaneensa ottaa, liinakko suomenhevonen steppaili siihen malliin, tänään jos koskaan on hyvät ennusteet tulla ensimmäisestä avusta alas. Hän naurahti ajatuksensa perään, "jotain on sieltä ravitallilta sentään opittuna".

Hän talutti Sakariaksen kentälle, onneksi ei vielä porota kuumimmalla mahdollisella, veti kypärän päähänsä ja ponkaisi itsensä Sakariaksen selkään. Ensimmäinen 5min saattoi muistuttaa rodeo-ratsastusta, "Ei varmaan olisi ollut huono idea juoksuttaa ensin" Juulia mietti jo ääneen samalla kun yritti rauhoittaa orin, ennen kuin alkoi edes pyytää tältä mitään..

// meikä häipyy nyt kuskaamaan tuota pirun ittensä piinamaa räksyä //

Ira käveli Doran kanssa rennosti pitkin talliin johtavaa tietä, kun kuuli ääniä kentältä. Uteliaisuuttaan hän lähtikin kohti kenttää ja näki jo kauempaa varsin vauhdikkaan ratsukon. Sopusuhtainen tyttö ja komea suomenhevonen, joka esitteli kaikki mahdolliset temput. Hetken emmittyään Ira uskaltautui vähän lähemmäs, kunnes oli jo aivan kentän laidalla.

Lähes lumoutuneena hän katseli ratsukon menoa, sillä tytön alla kulkeva hevonen oli todella kaunis - tai komea, jos tarkkoja ollaan. Onpas upea hevonen, näyttää aika nuoreltakin, hän ajatteli ja uppoutui katselemaan kaksikon menoa. Doran Ira oli jättänyt hieman kauemmas, kun ei tiennyt, miten hevonen suhtautuisi hänen koiraansa.

Ratsukkoa katsellessaan hän alkoi pohtia, kuka tuo tyttö hevosen selässä oikein oli. Tai mikä hevonen tuossa edes oli! Ira ei muistanut nähneensä kumpaakaan aiemmin, mutta se ei ollut missään tapauksessa luotettava muistikuva - Ira kun harvoin muistaa yhtään mitään. Hän mietti päänsä puhki, mutta ei todella muistanut nähneensä tyttöä aiemmin.

Niinpä hän rohkaisi mielensä ja huikkasi: "Moikka! Kivan näköinen hevonen sulla, aika nuori vielä vai? Mä olen Ira, en muista nähneeni sua ennen.." Toivottavasti en pilaa heidän ratsastustaan, Ira ajatteli. Olisi kauheaa, jos ratsastaja säikähtäisi ja putoaisi. Tai hevonen säikähtäisi ja pudottaisi tytön. Tai... Ira alkoi jo lähes panikoida.

Juulia oli juuri syventynyt hyvään mieleensä Sakariaksen alkaessa vähentää ylimääräistä temppuilua, kun hän kuuli varovaisen, mutta kuitenkin iloisen moikkauksen ja kesti hetken ennen kuin hän paikansi mistä suunnasta se tuli, vaikka oli hetki sitten huomannut tytön olevan matkalla kohti kenttää.

"Hei vain. Tää nyt on vaan tämmönen entisen ravurin kuvatus, Sakarias 7v" hän hetti virnistäen Iraksi itsensä esitelleelle tytölle samalla kun hidasti oriin käyntiin ja yritti saada sen rauhoittumaan pitkillä ohjilla kävelyyn kohti aidan viertä. "Niin ja mä olen Juulia, eilen me tänne vasta saavuttiinkin" hän pysähtyi aidan vierelle ja yritti kätellä Iraa kohteliaasti, mutta Sakarias oli sitä mieltä että kaikki huomio nyt heti hänelle. "Koita nyt seistä hetki paikallas" Juulia komensi ja sai kuin saikin ratsunsa seisahtumaan haluamallaan tavalla aidan viereen.

"Niin ja voit sä mun puolesta tuon koiran tännekin pyytää, sillä näyttää olevan hätä" hän heitti vielä hymyillen nähtyään sakemanninartun istumassa kiltisti paikallaan, mutta koirasta näki kilometrin päähän miten kovasti se tahtoi omistajansa luo.

Ai, entinen ravuri, hups, Ira ajatteli ja tunsi punastuvansa. Kovasti näyttää kyllä jo ratsulta, aika hieno, hän jatkoi ajatustaan ennen kuin vastasi: "Komea hevonen kyllä, täytyy sanoa. Ja taitaa hevonenkin sen tietää", hän heläytti ja virnisti päälle. Hevonen näytti todella tietävän olevansa harvinaisen komea ja vahva.

Juulian antaessa luvan kutsua Dorakin lähemmäs kenttää hän vihelsi hiljaa ja koira lähti jolkottelemaan kentän vierelle. "Hupsu koira", Ira mutisi ja rapsutti sitä hajamielisesti korvan takaa.

Pienen hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi jutustelua - järkyttäen samalla itsensä rohkeudellaan: "Mäkin vasta pari päivää sitten tänne löysin, mutta nyt jo tuntuu, kuin olisin käynyt täällä aina. Tarkoitus ei kyllä ollut mitenkään aktiivisesti alkaa harrastaa hevosia enää, mutta jotenkin se vain päätyi siihen, että hoitohevonenkin löytyy." Ira hymyili muistellessaan miten oli vakaasti päättänyt, ettei enää alkaisi juosta tallilla uudella paikkakunnalla, mutta miten oli jo parin kuukauden päästä etsinyt käsiinsä tallin, josta voisi löytää mukavan hoitohevosen.

"No sen tähden tää onkin lähes entinen ravuri, kun tuppaa välillä unohtamaan että pitäis juostakin siellä radalla, tykkää vain esiintyä" Juulia naurahti samalla kun rapsutti Sakariaksen korvia. "Nyt sitten tuktiin tänne asustelemaan ja ruvetaan kokeilemaan oikeasti sitä ratsun elämää, kumpainenkin tottunu enemmän tuohon ravielämään" hän jatkoi samalla kun orii laski päänsä haistellakseen paikalle saapunutta koiraa, "Sä olet nähny niitä ennenkin, ettei sitten tartte esittää mitään" hän lisäsi vielä rauhoittaen etukäteen hevosta.

"Kukas näistä on sitten sun hoidokkis?" Juulia kyseli jatkaakseen juttelua, "Vaikken mä niitä kyllä vielä tunne edes nimeltä" hän naurahti heti perään. "Voisi joskus kokeilla vaikka yhteistä maastoretkeä, ehkäpä?"

Ira kuunteli tarkkaavaisesti Juulian selostusta ja katseli samalla hevosen levotonta käyskentelyä. Hemmetin komea, hän edelleen ajatteli ja naurahti itsekseen. Doraan hevonen suhtautui hyvin, vaikkakin sen silmissä oli sellainen pilke, että olisi voinut odottaa sen hermostuvan täysin.

"Hessua hoidan, se on sellainen pienehkö suomenhevosruuna", Ira vastasi Juulian kysymykseen. "Tuli valittua vähän erilainen hoitohevonen kuin yleensä, mutta mikäs sen mukavampaa kuin rentoutua varman ja tasaisen suokin kanssa", hän vielä jatkoi. "Yhteinen maastoretki kuulostaa oikein hyvältä", hän vielä vastasi. "Mutta mutta, mun pitäis varmaan päästää teidät jatkamaan ratsastusta", hän sanoi, "ja no, työt kutsuvat minuakin, täytyy vain ensin jättää Dora kämpille."

"Juu, varmoja ja tasaisia nää yleensä on, kuuletkos Saku" Juulia naurahti, "Ei vaan, pitkään tein syötä tallilla jossa kaikki hevoset tais olla melko rauhallisia ja varmoja, sitten ukki anto mulle tämän, niin muistin ettei ne kaikki semmosia olekaan" hän lisäsi.

"Luulen kans, et taitaa olla aika jatkaa tän väsyttämistä. Meinasin sanoa, että nähdään, mutta se taitaa olla aika varmaa! Hei vain" hän huikkasi vielä ennen kuin lähti kävelemään jälleen uraa pitkin. Miten on mahdollista että näin paljon mukavia ihmisiä tullut jo parin päivän aikana vastaan ja kaikki samalla tallilla, hän ajatteli itsekseen, ovat kyllä kertoneet ratsupiireistä jotain ihan muuta..

Juulia oli jo hetken ajatellut ratsastuksen tältä päivältä riitäneen, mutta päätti sitten jatkaa vielä kun Sakariaksella vielä virtaa tuntui olevan eikä ilmakaan vielä niin kamalan hiostava ollut, onneksi sentään tuulee, hän mietti itsekseen, mutta otti kuitenkin päälimmäisen toppinsa pois niin että päälle jäi vain tiukahko toppi. "Ei ehkä kaikkein sivein vaatetus yleisille paikalle, mutta antaa mennä" hän naurahti ääneen heittäessään paitansa aidan yli nurmikolle ja keräsi ohjat aloittaakseen hevosensa ratsastuksen urakalla. "Jospa nyt sitten aloitetaan kunnon energianpurulla" tyttö totesi hakiessaan asentonsa viimeisen päälle hyväksi ja antoi oriille pienen pienet avut lähteä liikkeelle..

//mie nyt hiukan jatkoin tätä, kun ei tuo Juulia suostu lähtemään vielä kentältä, että teretulemast vaan.. xD )

Lena katseli kaukaisuudesta kaunista ratsukkoa. Hän tunnisti ratsastajan Juuliaksi, johon hän olikin törmännyt tämän tuodessa komeaa suokkiaan talliin. Lenaa harmitti kun hänestä oli varmasti jäänyt täysin tumpelo mielikuva. Rullakin oli melkein vallannut käytävän, onneksi poni oli kuitenkin mahan verran liian iso mahtuakseen pienistä raoista.

Lena lähestyi kenttää pieni hullunkurinen hymy kasvoillaan, tällä kertaa hän ei vaikuttaisi yhtä tyhmältä kuin edellisellä kerralla, hän päätti mielessään. Lena lähestyi kenttää ja jäi seisoskelemaan hiljaa aidan viereen. Tuollaisen hevosen hänkin huolisi, jos uskaltaisi joskus semmoisen selkään.

- Hei, toivottavasti en häiritse teitä kamalasti, Lena huikkasi aidan yli ja asettui nojaamaan aitaa vasten saaden tikkuja käsiinsä.

Juulia näki jo hiukan kauempaa, että Lenaksi edellisenä päivänä itsensä esitelly nainen käveli kohti kenttää ja jäi aidalle, josta moikkasikin. Juulia oli juuri rauhoittanut Sakariaksen lentävän laukan raviin ja orii olikin jo paljon rennompi. Hän nosti kätensä vilkutukseen "Moi. Ei mitään, et häiritse" Juulia vastasi hymyillen, hän oli tykästynyt Lenan tapaan käsitellä hevosia ja koko olemukseen tietenkin.

Juuli jatkoi oriin taivutusyrityksiä ja se tosiaan alkoi jo hiukan taipumaankin, mutta kummallakin oli pieni hinku kokeilla pientä estettä, kentän reunalla kuitenkin lojui muutamat tolpat ja puomit.

"Voisitkohan auttaa hiukan? Ajattelin, että jos koitaisin hypätä, kun loppu päivänä ei kyllä voi tehdä mitään jos tämä ilma tästä vielä lämpenee. Niin jos voisit tulla nostamaan tuosta meille pienen ristikon?" Toivottavasti en ole liian tunkeileva tai mitään, Juulia mietti vielä, en halua olla tärkeilevä..

Lena katseli haltioituneena orin kauniita liikkeitä.

- Kyllä mä voin tulla nostelemaan teille puomeja, jos vielä osaa, naurahti Lena. Viime kerrasta oli tosiaan aikaa. Olisi hienoa päästä katsomaan ilmeisesti aikalailla osaavan ratsukon työskentelyä esteillä. Hän itse hieman pelkäsi esteitä. Oli joskus tullut alas aika vauhdilla ja joutunut kesähelteillä pitämään kättä paketissa. Sen jälkeen hän ei oikein esteille ollut koskaan pyrkinytkään.

- Missä kohtaa olis sopiva paikka tälle ristikolle? Lena kysäisi. Hän oli jo puomikasan luona ja nappasi siitä päällimmäisen raitaisen puomin kannettavaksi. Puomi haki hetken tasapainoa, mutta Lena sai siitä tukevan otteen ja suuntasi kohti kentän keskustaa.

Lenan luvattua tulla nostamaan puomit Juulia naurahti yksinään, toivottavasti Lena ei ole mikään estemestari ettei tikahdu meidän esitykselle. "Laita johonkin siihen keskelle vaan yks ristikko, ensin vaikka ihan sellanen että pääsee laukalla yli" hän yritti ohjeistaa. "Me kun ei kauheasti esteitä olla vielä hypätty"

Juulia antoi ratsunsa kävellä jälleen hetken, ei ilmeisesti kovin montaa hyppyä jakseta kumpikaan, hän tuumasi hevoselle kerätessään jälleen ohjia ja valmisteli ravia.

Lena kantoi puomit keskelle kenttää ja niiden kannattimet myös. Tässä helteessä pienikin työ tuntui tuskaiselta, mutta kyllä se kannatti. Saisi luotua taas sosiaalista verkostoa ja pääsisi jyvälle hevostelusta, mietti Lena ja naurahti hieman omille oudoille ajatuksilleen. Hän heilautti pitkät punaiset hiuksensa olkapäiden yli saadessaan puomit vihdoin ristikkoa muistuttavaan järjestykseen. Se ei ollut kovin korkea, mutta jospa se riittäisi.

- Onkos tuo hyvä? kysäisi Lena Juulialta. Hän jäi vielä seisomaan ristikon viereen, jos saisikin neuvon siirtää puomeja johonkin suuntaan.

Juuliaa hiukan harmitti, kun laittoi toisen kantamaan puomejaan tällä helteellä, mutta kai tämä olisi sanonut jos ei olisi halunnut. Hän komensi oriin raviin ja katsoi Lenan tarjoamaa ristikkoa, "Juu, tuo on vallan mainio" hän vastasi sitten toisen kysyessä esteen sopivuutta, "Jos me tullaan tuo pari kertaa ja sitten voisi nostaa hiukan, niin eiköhän se riitä tälle päivälle".

Juulia teki ympyrää niin, että ohitti esteen ympyrän kaarella, jolloin Sakarias esteen nähdessään riemastui kummastui. "Sä oot ravihevonen" Juulia supatti hevoselleen. Hän jatkoi vielä jonkun aikaa ravilla, kunnes nosti laukan, tuli pari kierrosta vielä laukalla kunnes muutti kaarta sen verran, että linja osui suoraan esteelle. Ajatuksesta innostunut orii yritti lisätä vauhtia ennen estettä, mutta istuen niin syvään kuin kykeni ja ohjista pidättäen Juulia sai pidettyä vauhdin haluamansa. He ylittivät esteen onnistuneesti laukassa, hevosen ei sitä varten tarvinnut erityisemmin hypätä, mutta liinakon mielestä siinä oli jotain niin hienoa, että se heitti muutaman pienen ilopukin. Juulia nauroi selässä "Joopa, tän pitäis olla ravihevonen ja tää jaksaa helteelläkin innostua esteistä" samaan aikaan hän aloitti keräämään hevosen laukkaa valmistautuakseen uuteen hyppyyn.

Lena loikki pois ratsukon tieltä hieman sivummalle ja jäi katselemaan orin lennokkaita loikkia. Hän oli todella yllättynyt, että Sakarias oli ravuri. Ei se siltä vaikuttanut. Kaikki ex-ravurit mihin hän oli törmännyt olivat sellaisia lihaksettomia lapsille halvalla ostettuja raukkoja, joille ei oltu syötetty oikeaa ruokaa eikä todellakaan liikutettu oikein. Sakaris oli selkeästi hyvän työn ja kärsivällisen käsittelyn tulosta.

- Sakarias on kyllä tosi komea, ei uskoisi ravuriksi, Lena sai jopa jotain pientä suustaan ulos. Hän valmistautui loikkimaan takaisin kentän keskelle laittaakseen puomeja hieman korkeammalle. Juulian ratsastustyyli oli kaunista katseltavaa eikä Lena voinut estää pientä kateuden pistosta sydämensä pohjassa. Hänestä ei koskaan tulisi yhtä taitavaa ja vaikka kuinka yritti painottaa itselleen, että oli mukavaa puuhata ponien kanssa ja oppia aina uusia asioita hevosten käsittelystä, ei se ehkä aina riittäisi. Muttei hän uskltaisi noin suuren eläimen selkään.. Eikä noin suurella vauhdilla esteiden yli. Lena puisteli päätään saadakseen typerät ajatukset pois päästään ja keskittyi seuraamaan ratsukon tekemisiä.

Meni hetki ennen kuin Juulia sai ratsunsa kerättyä, jotta voisi edes kuvitella hyppäävänsä toiseen kertaan. Sakariaksen rauhoituttua hän tuli mahdollisimman rauhallista laukkaa uudelleen pienelle esteelle. Sakarias nosti jalkojaan niin ylös kuin hevonen laukassa voi niitä nostaa ja se teki Juulialle töitä pysyäkseen mukana hevosen liikkeessä. "Senkin hupsu hevonen" hän nauroi sille samalla kun pidätti sen raviin.

"Voisitko nyt nostaa sen vaikka pieneksi pystyksi? Ei mitään suurta, sen verran että pitää jo hypätä yli" hän katsoi Lenaa hymyillen, "Mä tarjoan juomat tän jälkeen".

Lenaa nauratti orin ylisuoriutuminen. Se oli komea ja taisi tosiaankin tietää sen.

- Joo, mä nostan, Lena huikkasi ja pomppi kentän keskelle järjestelemään puomit uudestaan. Pian ristikon tilalla komeili pieni pysty. Lena oli tyytyväinen, ei hän ollutkaan ihan kokonaan unohtanut miten esteet toimivat.

- Jonkinlainen nestämäinen olisi kyllä oikein tervetullutta, Lena totesi saatuaan esteen kuntoon ja loikittuaan kentän sivulle takaisin seuraamaan Juulian ja Sakariaksen hyppelyä.

"Kelpaa kyllä yhdelle jos toiselle" Juulia vastasi naurahtaen.

"Tää on nyt sit, poika kuules, viiminen" hän supatti vielä hevoselleen ennen kuin nosti uudestaan laukan, keräsi sen sopivaan rytmiin ja käänsi oriin esteelle. Hypystä jälleen innostuen suomenhevonen meinasi sotkeutua jalkoihinsa juuri ennen ponnistusta, mutta onnistui kuin onnistuikin hypättyä yli, Juulia selässään.

"Juu, eiköhän tää nyt riitä" Juulia sanoi saatuaan oriin raville ja antoi sen ravata hetken ennen kuin hidasti käyntiin ja siitä pysähdyksiin liukuakseen selästä. Napattuaan kypärän pois hän käveli esteen ja Lenan luokse ori perässään "Kiitos vielä, heitetääs nää takas tuohon sivuun ja mennään talliin ni mä tarjoon juomat" hän heitti Lenalle hymyillen.

// ja sit nää niin ku keräis esteet ja sit nää niinku menis tonne pois ja me voitas mennä nukkuun? //

Lena auttoi Juuliaa laittamaan puomit ja niiden pidikkeet takaisin paikoilleen ja huokaisi helpotuksesta. Ihanaa päästä tallin viileyteen täältä paahtavasta helteestä. Sakariasta ei käynyt kateeksi, ori näytti kiiltävän hiestä vaikkei kaksikko ollut suuren suuria treenannutkaan.

- Nyt äkkiä talliin ja juomaan, Lena sanoi innokkaana pudistellen käsistään hiekkoja pois. Nyt maistuisi kylmä juoma ehkä paremmalta kuin koskaan. Varsinkin kun oli hyvää seuraakin.

// Nyt nukkumaan! : D Huomenna rupean tekeen sitä Sakariaan kuvaa! //