Hiippailua ympäri tallia

"Kukkuu, onko täällä ketään?" Ira huhuili samalla kun raotti tallin ovea auki juuri sen verran, että pääsi pujahtamaan koiransa kanssa sisään. Tallin viileys yllätti tytön ja nostatti ihon kananlihalle. Rauhallisesti hän lähti kävelemään käytävää pitkin ja kurkisteli karsinoihin, kunnes löysi etsimänsä - komean suomenhevosruunan, Hessun, jonka hoitajaksi hän oli päässyt.

Onkohan täällä ketään..? Ira ajatteli uppoutuen rapsuttelemaan Hessun päätä. Dora pyöri hänen jaloissaan ja vinkui loukkaantuneena, kun emäntä rapsuttikin hevosta eikä koiraa. Ira naurahti ja rapsutti koiraa nopeasti korvan takaa ennen kuin lähti laahustamaan tallinkäytävää eteenpäin, samalla karsinoihin kurkkien.

Ilona asteli talliin ylpeänä eteenpäin kulkevan Samban vierellä. Tamma höristi korviaan, kuullen ääniä tallista. Sää oli ollut täydellinen rennolle talutuslenkille - aurinko oli paistanut kohtalaisesti ja lämpötila oli ollut sopiva, ei liian kuuma taikka kylmä.

- Mitäs kuulet? tyttö naurahti hoitohevoselleen. Hetkeksi ruunikko seisahtui. Raudoitettujen kavioiden kopinaa tallikäytävää pitkin kesti vain hetki, kun Ilona huomasi käytävällä seisovan tytön

- Moi! punapää tervehti ystävällisesti vierasta tyttöä. - Mie oon Ilona.

Annika pyyhkäisi hikeä otsaltaan, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpötila oli pilvissä, tallissa ilma oli kaikenlisäksi vielä tunkkaistakin. Hän jatkoi likaisen karsinan siivoamista heittäen talikollisen paskaa kottareihin. Vajaan kymmenen minuuttia hän vielä uurasti karsinan parissa, ennen kuin se oli puhdas. Vihdoin ja viimein, päivän suurin urakksa suoritettu. Annika ajatteli työntäessään kottareita lantalan suuntaan.

Tyhjennettyään kottarit hän vei ne, sekä talikon, paikalleen ja käveli sitten talia kohden. Saapui juuri sopivasti talliin kuullakseen Ilonan sanat, okei, kahdet uudet kasvot, punapää Ilona ja täysin musta ööö kuka? Annika ajatteli katsellessaan molempia hieman pöllämystyneenä ovelta. "Hei" hän sanoi molemmille hyväntuulisesti hymyillen. "... Ja niin Annika olen" hän jatkoi vielä.

Ira hätkähti kuullessaan jonkun puhuvan, puhuvan hänelle. Hän käännähti ja näki punapäisen tytön kauniin puoliverisen kanssa. "Hei! Mä oon Ira", hän vastasi ja vilkaisi uudelleen tytön hevosta, "kaunis hevonen sinulla."

Juuri vastattuaan Ilonalle, hän kuuli uudelleen jonkun puhuvan, jälleen uusi ääni ja uusi ihminen. Hän katsoi ovelle ja näki hoikan vaaleahiuksisen tytön, joka ei varmasti ollut Iraa kovin paljon vanhempi. "Moikka sullekin, oon siis Ira", hän vastasi myös tälle, hieman häkeltyneenä saamastaan huomiosta ja seurasta.

Ilona loihti kasvoilleen iloisen hymyn, taputtaen Sambaa. Vasta nyt hän huomasi Iran jaloissa makaavan koiran, jota ruunikko puoliverinen vilkuili kiinnostuneena. Onneksi se ei näyttänyt koiraa pelkäävän, eikä koirakaan ollut hevosesta moksiskaan.

Reippaasti punapää johdatti hoitohevosensa sen omaan karsinaan, huomaten kuin tyhjästä käytävälle ilmestyneen blondin. Tarkkaavaisena Ilona kuunteli tämän nimen ja morjesti pikaisen tervehdyksen, laskien Samban irti karsinaansa ja poistuen käytävän puolelle. Siis Ira ja Annika, hän painoi nimet mieleensä.

- Mitäs te täällä? Ilona naurahti. - Tai siis hoiatteks te jotain?

Annika seistä törötti hetken aikaa paikallaan, kunnes havahtui vastaamaan Ilonalle. "Töissä" hän vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi, edelleenkin hän sai loihdittua hymyn kasvoilleen, vaikka ei sosiaalisista tilanteista kamalasti pitänytkään, niissä hän ei ollut vahvoilla ja siksi ne olivat epämiellyttäviä.

Hän nappasi luudan käteensä alkaen lakaista tallin lattiaa, jossa oli melko paljon roskia, hänen omilta jäliltään kun oli karsinoita siivotessa sotkenut. Ei auta kuin siivota, ensi kerralla pitää olla siistimmin Annika ajatteli lakaistessaan puruja karsinoihin.

"Oon ton Hessun hoitaja, vaikken siihen ole vielä paljoa päässyt tutustumaan", Ira vastasi Ilonalle, joka hymyili iloisesti samalla kun laski taluttamansa hevosen karsinaan. "Ainiin!" hän huudahti, "tää mun jaloissa pyörivä pikkuhirviö on Dora", hän hihkaisi, kun muisti jälleen omistavansa koiran.

Esitelmöidessään koirastaan Ira tutkiskeli samalla paikkoja katseellaan ja pohti, uskaltaisiko kysyä jompaa kumpaa tytöistä esittelemään tallia hänelle, ensimmäistä kertaa kun koko paikassa oli. Vielä toistaiseksi ujous vei voiton, ja hän tyytyi vain katselemaan ympärilleen uteliaasti. Annikan alkaessa lakaista käytävää Iran katse kiinnittyi luutaan, eikä hän tiennyt mitä olisi sanonut. Pitääkin olla näin turkasen ujo... hän manasi mielessään.

Pirteästi Ilona kuunteli muiden selitykset asemastaan tallilla. Hymyillen hän kyykistyi rapsuttamaan saksanpaimenkoiraa, joka kuitenkin pinkaisi nopeasti takaisin omistajansa jalkoihin.
- Ihana koira, tyttö hihkaisi. - Miekin haluisin koiran, mut porukat vaan ei oikein suostu.

Vastausta odottelematta Ilona laittoi aivonsa raksuttamaan ja yritti keksiä jotain mielenkiintoista puheenaihetta, sillä niin mustahiuksinen että blondikin vaikutti melko hiljaiselta.

- Ootteks työ miten pitkään pyöriny täällä? hän aloitti. - Mitä töitä sie täällä teetkään Annika? Ratsastuksenopettaja, tallityöntekijä?

Annika lopetti hetkeksi lakaisemisen jäädessään katsomaan Iran koiraa. Ihana koira annika ajatteli katsoessaan upeaa saksampaimenkoiraa, ääneen hän ei raaskinut tuota sanoa. Jotenkin hän ei oikein tiennyt miten päin olisi.

"Tallitöitä vaan teen, vaikka kyllähän mä ratsastuksen ohjaajaksi oon opiskellu ja vastikään sain vasta töitä täältä" Annika vastasi Ilonalle, ja havahtui samalla jatkamaan käytävän lakaisua.

Ira hymyili katsellessaan miten Ilona rapsutti Doraa - ja hymähti huvittuneena kun Dora hetken kuluttua palasi takaisin jalkoihin pyörimään. "Itsekin sain suostutella äitiä aika kauan koiraan, mutta lukion alussa tuo sitten meille muutti", hän selitti hymyillen. Dorasta puhuminen oli aina niin helppoa, siitä kun voisi kertoa sata ja yksi hauskaa sattumusta. "Nythän noita voisi hankkia vaikka useammankin, kun asun yksin", hän vielä lisäsi, ennen kuin alkoi kertoa tallihistoriaansa. Samalla hän pisti merkille, miten Annikakin katsoi hänen koiraansa selvästi kiinnostuneena.

"Muutin tänne vasta pari kuukautta sitten ja ensimmäisiä kertoja olen nyt tallilla käymässä… enkä oikein tunne vielä paikkoja", Ira paljasti hieman punastuen.

Ai, tallityöntekijä, minkähän ikäinen Annika on… hän pohti mielessään, kun kuuli Annikan kertovan töistään. Ei kyllä näytä minua vanhemmalta. Mutta eihän kukaan näin nuorena tallitöihin ryhdy? Kai? hän vielä jatkoi mietteitään.

Ilona nyökytteli innoissaan kuunnellessaan Iran lyhyttä kertomusta historiastaan Kimovaarassa.
- Ainiin, mie unohin sanoo, että hoian tuota Sambaa, tyttö jatkoi viittoen ruunikon karsinan suuntaan.
- Tosin näittehän työ sen kyllä, hän jatkoi naurahtaen rennosti, kääntyen Iraan päin. - Nopeasti tänne Kimovaaraan sopeutuu.

Ilona vilkaisi kelloa kännykästään, sipsutellen kurkkimaan hoitohevosensa karsinaa. Puoliverinen tutkaili kaltereiden läpi käytävää kiinnostuneena, kääntäen katseensa aina välillä saksanpaimenkoiraan. Punapää silitti ruunikon tamman silkinpehmeää turpaa hymyillen, kaivaen taskujaan.

Vähän väliä Annika vilkaisi Iran koiraa, niin ihana... hän ajatteli. Hän vilkaisi Iran suuntaan tämän puhuessa jotakin siitä miten tänne päätyi, suurimman huomion hän kuitenki oli edelleen kiinnittänyt koiraan. Eläimet on niin helppoja... Annika ajatteli jälleen, kun tuli sellainen olo ettei oikein tiedä miten pitäisi olla, ehkä hän vain... tekisi jotain? ajatuksista poimittua tämäkin.

Ira kuunteli tarkasti Ilonan kevyttä rupattelua ja nyökytteli samalla. "Samba näyttää todella kivalta", hän sanoi hymyillen ja kiinnitti katseensa ruunikkoon puoliveriseen. Toivottavasti Ilona on oikeassa ja sopeudun nopeasti, hän ajatteli.

Puhuessaan hän vilkuili samalla myös Annikaa, joka katseli edelleen Doraa oikein kiinnostuneena, eikä Dorakaan jättänyt tyttöä aivan huomiotta, vaan Iran yllätykseksi lähtikin kävelemään Annikaa kohti. Ira hymyili itsekseen, sillä Dora ei yleensä mene vapaaehtoisesti tutustumaan vieraisiin.

Ilona tunsi olonsa rennoksi Iran ja Annikan seurassa, kumpikin vaikutti oikein mukavalta.

- Oho, ompas kello jo paljon, punapää tokaisi vilkaistessaan kännykkänsä kelloa jälleen kerran. Hän huokaisi raskaasti, sillä kyyti odottaisi jo pihalla.
- Pakko mennä nyt, toivottavasti törmäillään! Ilona hihkaisi huikaten vielä heipat Samballekin. Reippaasti hölkäten hän pinkaisi pihalle, lähtien kotiin päin.

Annika katseli koiraa ja pysyi lähes liikkumattomana, kuin lumottuna, kunnes koira oli jo lähietäisyydellä. Hitaasti hän ojensi kättään koiraa kohden, koskematta tuohon kuitenkaan, kuin odottaen koiran reaktioita. "Eiköhän me nähdä..." Annika huikkasi vielä Ilonalle, katseensa oli kuitenkin kiinnittynyt koko ajan Doraan.

"Varmasti törmäillään", Ira vastasi Ilonalle ja katseli kuinka tämä hölkkäsi pihalle ja pian kuuluikin miten auton ovi paiskattiin kiinni.

Sitten Ira kiinnitti huomionsa Doraan, joka katseli Annikaa kiinnostuneena ja pysähtyi aivan tämän jalkoihin, kuin kysyen saisiko rapsutuksia. "Se on kyllä ihan kiltti ja rakastaa rapsutuksia", Ira ilmoitti vaaleahiuksiselle tytölle, joka katsoi koiraa herkeämättä. Kuin vahvistukseksi Iran sanoille koira painautui vasten Annikan jalkoja.

"Se on upea" Annika sanoi melko hiljaa, mutta kuitenkin ihan kuultavasti, vilkaisten samalla Iran suuntaan nähdäkseen tytön ilmeen. Lähes samanaikaisesti hän alkoi rapsuttaa koiraa.

Ira hymyili Annikan kehulle, oli aina mukavaa kuulla miten omaa silmäterää kehutaan. "Olen ihan samaa mieltä!" hän töksäytti ja tajusi samantien kuulostavansa hieman nenäkkäältä. "Tai siis... tottakai oma koira on aina se upein..." hän lisäsi vähän nolona ja kiinnitti katseensa koiraan, joka nautti täysin siemauksin saamastaan huomiosta.

"Tottakai..." Annika sanoi hymyillen ja suoristi itsensä pystyyn lopettaen samalla koiran rapsuttamisen. Hän lakaisi nopsasti viimeisetkin roskat lattialta ja vei luudan paikalleen. "Äläkä katso noin syyttävästi" hän naurahti koiran ilmeelle kävellessään takaisin samaan paikkaan missä äsken seisoi.

Ira hihitti Doran ilmeelle, joka oli avoimen loukkaantunut, kun Annika lopetti rapsuttamisen. Ihmeellinen koira, yleensä se on vieraiden seurassa varautuneempi, täällä se tuntuu luottavan kaikkiin, hän ihmetteli mielessään.

"Tuota... kuule..." hän aloitti varovasti, "jos sinulla ei ole.. parempaa tekemistä, tai siis varmasti on, en halua häiritä töitäsi tai mitään, aiheuttaa potkuja tai ongelmia tai..." hän soperteli, ennen kuin sai kysyttyä: "Niin, ehtisitkö ehkäpä jossain vaiheessa vähän esitellä tallia? Uusi kun olen ja varmaan eksyn jo tälle käytävälle..." Saatuaan viimein kysymyksen kysyttyä Ira oli jo kauttaaltaan punastunut ja aivan hermostunut - sormet hamuilivat jo taskusta tupakka-askia, vaikka hän tiesikin, ettei tallissa saanut polttaa.

"Enköhän mä ehdi... Ei tässä tällä hetkellä mitään kauhean akuuttia tehtävää ole..." Annika vastasi hymyillen. "Vaikka en mäkään täällä kamalan hyvin osaa suunnistaa" hän naurahti vielä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Annika puhui jälleen "No, tässä on siis talli, sen kyllä varmaankin huomasit jo" hän sanoi leikkisästi hymyillen ja rapsutti samalla hieman Doraa. "Öö... Tarhat löytyy ulkoa ja öö... En mä vaan tiiä sen enempää" Annika naurahti hyväntuulisesti.

"Joo, taisin jo löytää tallin, kummallista", Ira vastasi hihityksensä lomasta. "Missäpäin täällä mahtaa olla varustehuone? Jos vaikka tuon Hessun harjaisin ja jos joskus haluan sen selkäänkin kiivetä", hän jatkoi ja huomasi olevansa jo huomattavasti rentoutuneempi. Annika vaikutti todella mukavalta, eikä ollut ainakaan vielä hermostunut Iran takeltelevaan puheeseen.

"Öö.." Annika aloitti hieman piruileva ilme kasvoillaan. "No okei, sen vielä löydän täältä, se on tuon oven takana" Annika sanoi sitten hymyillen. Tämän jälkeen Annika hieman säikähti omaa käytöstään, näinkö helposti hän päästi jonkun ihmisen lähelleen?.

"Kiitos tiedosta!" Ira huikkasi vielä ennen kuin lähti kävelemään ripeästi kohti Annikan osoittamaa ovea. Uskaltaisinkohan jo tänään nousta Hessun selkään, hän vielä pohti astuessaan varustehuoneeseen.

Annika lähti kävelemään ulos tallista, hevoset pitäisi käydä ruokkimassa. Kottareiden ja talikon kanssa hän käveli reippaasti heinapaalille alkaen nostella pyöröpaalista heinää kottareihin ja kärrätä sitä sitten tarhoissa temuaville hevosille. Lopulta hän sai kaikille hevosille päiväheinät jaettua ja alkoi sitten täyttää vesiastioita, siihen meneekin sitten pidempi tovi... Hän ajatteli.